keskiviikko 25. maaliskuu 2015

Mikä on mun nimi?

Tätä on toivottu ihan hirveästi! Tämänhän mä toteutin jo Benjaminin aikana ja nyt “yleisön pyynnöstä” jälleen. Eli te saatte yrittää arvata meidän vauvan nimeä! Ristiäisiä meillä juhlitaan 5.4. eli noin 1,5 viikon päästä ja nimi on kyllä valmiina, mutta olisi hauska kuulla myös teidän mielipiteitä siitä, että minkä nimiseltä vauva oikein näyttääkään. Oikein arvanneille mainetta ja kunniaa. ;)

Muuten meilläkin on nyt tautikierre aikalailla selätetty ja palattu elävienkirjoihin muutavan muunkin ikävän tapahtuman jälkeen, joten kyllä tämä tästä alkaa taas rullata!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Temp1

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


keskiviikko 18. maaliskuu 2015

SAIRASKIERRE JA MITÄ ME OLLAAN TEHTY

No niin, olisi vain jälleen pitänyt koputella puuta. Mä oon lukenut hirveästi sanotaanko nyt menneen vuoden aikana monista eri blogeista siitä, kuinka perheissä jatkuvasti sairastellaan ja jatkuvasti joku on sairas. Oon aina kaikessa tragikoomisuudessaan ihmetellyt ja kauhistellut perheiden äärimmäisen paskaa säkää, mutta niin vain se osui sitten myös omalle kohdalle. Meidän tautikierre alkoi paria viikkoa ennen vauvan syntymää ja jatkuu edelleen, huoh… Kaikki on siis nähty oksennustaudista parvorokkoon. Voisi kyllä jo pikkuhiljaa riittää.

Mutta mitä me ollaan tehty esimerkiksi menneellä viikolla, kun postaustaukoa on nyt sen verran jälleen kertynyt? Me ollaan…

… Isompien sairastellessa vauvan kanssa tehty todella pitkiä vaunulenkkejä Jennan ja hänen vauvansa Venlan kanssa ja rupateltu niitä näitä. Yksi päivä käveltiin ihan huomaamatta kaiken puheensorinan lomassa yli kymmenen kilometriä. On ollut ihanaa lähentyä jälleen suht lähellä asuvan ystävän kanssa. Kyllä se vaan niin on, että ystävät ovat kultaakin kalliimpia ja luotettavia  yksilöitä ei ihan mistä vain löydäkään.

Maaliskuu 20157

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

… Rauhassa rötvätty kotona sohvalla tekemättä yhtään mitään. Mä uskon, että jokainen meistä tarvitsee juuri tuollaisia päiviä.

… Kuunneltu jotenkin erityisen paljon musiikkia.

… Fiilistelty kevättä

… Notkuttu kaupungilla/ulkona oikeasti ihan luvattoman paljon.

… Juotu kuppitolkulla kahvia.

… Otettu paljon turhiakin kuvia. Mutta toisaalta, onko mikään kuva loppupeleissä niin turha? Olisi tylsää selailla vanhoja kuva-albumeita, jos kaikki kuvat olisivat virheettömiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Esimerkiksi yhteen aikaan mä näemmä aina otin tällaisia peilinkautta otettuja kuvia, joista tein “tuplat” :D Oli pakko kokeilla taas! Voi sitä teiniaikaa…

… Ahtauduttu enemmän ja vähemmän täysiin busseihin uudelleen ja uudelleen.

… Vaihdettu vuorellinen vaippoja.

… Vaihdettu vuorellinen sotkuisia ja pukluisia vaatteita, harsoja, you name it.

… Valvottu öitä milloin vauvan, milloin äidin unettomuuden. Yöt ovat (ikävä kyllä) otollista aikaa elämän suurille pohdinnoille ja ahdistuksille.

… Ostettu Janeten kanssa pahaa pullaa.

…  Luonnosteltu (tai siis minä olen luonnostellut) pitkiä, henkilökohtaisia postauksia, jotka eivät todennäköisesti siltikään koskaan tule näkemään päivänvaloa.

… Katseltu vanhoja, unohtuneita kuvia ja mietitty, että jotkin asiat todella olivat ennen paremmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko teillä vältytty kevään kamalilta tautikierteiltä, vai onko ruudun toisella puolella yhtä kovaonnista porukkaa?


keskiviikko 11. maaliskuu 2015

ILTAVIRKUT

Voi mahdoton. Nyt kyllä täytyy sanoa, että varsinkin tällaisinä kaoottisina myöhäisiltoina perhe-elämää ja bloggaamista on kyllä äärimmäisen hankalaa soveltaa yhteen. Oon ollut kahdeksasta asti valmis postaamaan, mutta meidän perheen pienin on aamutorkku ja iltavirkku. Tarkoittaen siis sitä, että meille on nyt näemmä muodostunut tavaksi valvoa pienimmänkin kanssa klo ~20-00. Eipä ole enää ihan vastasyntynyt pikkuruinen mytty hän, kun jaksaa jo noin kukkuakin! Saavutetaanhan meillä ihan pian kunnioitettava yhden kuukauden ikä. Hurjaa. En varmaankaan ehdi tämän vuorokauden puolella (tiistai) saada postausta valmiiksi, koska nytkin vauva roikkuu huonosti kainalossa, kun yritän samalla taituroida syöttämisen ja postaamisen välissä. Voi, ikävä pesussa olevaa imetystyynyä. Näkökin on ihan huono. Ja vauva hermoilee. Oih ja voih. En silti vaihtaisi kyllä hetkeäkään pois, ihana tuo pienin rakkauspala kyllä on. Eilen epätoivon puskiessa pintaan näihin samoihin aikoihin harmituskin unohtui, kun toinen väläytti maailman kauneinta hymyään. Niin. Sinä se osaat vedellä oikeista naruista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toppi – Sheinside

Vaikka meillä ollaankin iltavirkkuja, niin kuten mainitsinkin, onneksi myös aamutorkkuja. Vauva kyllä onneksi ymmärtää milloin on yö ja nukkuukin ihan kiitettäviä pätkiä (kop kop), välillä kuusikin tuntia putkeen ensimmäisellä unipätkällä. Tämän jälkeen tankkaillaan nopeasti ja vedetään vielä kolmisen tuntia. Tuossa vaiheessa kello onkin jo 8-9 aamulla ja mä nousen itse tuolloin “lopullisesti” ylös, vaikka olisinkin ihan yksin pystyssä. Mutta mun mielestä tämä on kaikin puolin parempi näin päin, koska mielelläni mä hoidan kotihommia ja muitakin hommia aamupäivästä, kuin sitten iltaa kohden. Tosin tämä bloggaaminen. Blogata mä en osaa oikeastaan muulloin kuin myöhään illalla, enkä edes oikeastaan pystykään muulloin. Tämä vaatii vähän soveltamista. Ei se ollutkaan niin helppoa  kuin luulin! Mutta ehkä tämä tästä.

Maaliskuu 20156

Hei, mun ensimmäiset asukuvat muuten raskauden jälkeen. Huomaa kyllä, ettei ole hetkeen tullut asukuvia otettua, kameran  edessä on todella vaikeaa vielä olla. Mutta kyllä tämäKIN tästä! Nyt multa ei edes irtoa tämän enempää juttua,  sillä sylivauva vaatii vielä viimeiset sylittelyt ennen kuin pienet silmät painuvat kiinni. Niin paljon postattavaa ja erilaisia aiheita, jotka joutavat vielä odottaa. Meillä on nimittäin aika kiire. Mutta ihan onnellisesti kiire.

Ps. Liput Waterland-bileisiin voitti nimimerkki Milla, sinuun ollaankin oltu jo spostitse yhteydessä. Onnea vielä ansaitusta voitosta ja kiitos muillekin osallistuneille! ♥

Koko näytön kaappaus 11.3.2015 00918.bmp


sunnuntai 08. maaliskuu 2015

HAIRBOX SEINÄJOKI

Yhteistyössä Hairbox Seinäjoki

Sain tuossa jonkin aikaa sitten (itseasiassa jo ennen vauvan syntymää) tiedustelun Hairboxin ihanalta Jenniltä, että josko haluaisin tulla päivittelemään omaa hiuskuontaloani Hairboxiin ja keksittäisiin mulle jotain kivaa. Täähän oli oikein ajankohtainen asia, sillä olin juuri täällä blogin puolella valitellut hiusteni tilaa ja suunnitellut hiustenvärjäystä sun muuta.

Mulla oli sitten torstaina aika vihdoin kampaajalle ja ai vitsi mua jännitti! Ei vain lopputuloksen takia, vaan myös sen takia, että vauva täytti tasan kolme viikkoa ja olin ensimmäistä kertaa vauvasta “erossa”, noin viitisen tuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuossa siis mun hiusten ennen-tilanne. Aika hiton järkyttävää, siis järkyttävin asia on (mun silmiin) ehdottomasti tuo väri! Mutta se mistä mä yllätyin, oli se, että sain kehuja siitä, miten mulla on kuitenkin todella paksut hiukset ja ne on vieläpä todella vahvat ja hyvässä kunnossa. Että terkkuja vain kaikille, joiden on pitänyt ympäri nettiä spekuloida sitä miten paskakuntoiset hiukset mulla on, sain kampaajalta “vähän” eri mielipiteen asiaan… ;) Mutta palatakseni tuohon väriin, puolivälissä pituuksia oli siis ruskeaa, jolla mun tyvi oli puolisen vuotta sitten värjätty ja tuo oranssi/kultainen on mun omaa juurikasvuani, blööäääärrrrrggh. Hiuksissani oli vain noin miljoonaa eri väriä. En oikeasti edes muista, koska viimeksi mulla on ollut noin kamalat hiukset.

Ihan ensimmäisenä mulla siis vaalennettiin tyvi. Kertakäsittely riitti vallan mainiosti poistamaan kaikki epämääräisyydet ja hiuksista saatiinkin kertaheitolla hämmentävän tasaisen sävyiset. Tuntui oudolta olla hetken taas ihan platinapää, mun tukka näytti ihan valkealta. Sellaista mulla ei olekaan ollut hetkeen. Tuosta tulikin mieleen, että aina ennen kun oon halunnut olla blondi, mulle ei oo kelvannut mikään muu, kuin todella se ihan platinablondi.

Maaliskuu 20152

Tyven vaalentamisen jälkeen mun hiuksia alettin raidoittaa! Kyllä! Mulla ei ole ikinä raidoitettu hiuksia, mutta nyt näin täytyi tehdä, sillä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tadaa! Pidennykset, joissa myös noita raitoja on. Kuvassa pidennykset näyttävät kyllä paljon vaaleammilta, mitä ovatkaan. Pidennysten kanssa kävi sellainen juttu, että mä arvoin itsekin hyvän tovin teippipidennysten ja sinettipidennysten väliltä. Teippipidennyksiä kai mun käsityksen mukaan nykyään suositaan enemmän, mutta jotenkin luettuani sinettipidennysten ominaisuuksista tulin siihen lopputulokseen, että ne sopivat todennäköisesti paremmin mulle ja mun hiuksille. Ja kyllä, oon lukenut niin paljon myös “kauhujuttuja” ja huonoja puolia sineteistä (kuten myös teipeistä), että en niitä tähän enää tarvi, kun olen jo päätökseni tehnyt! :D

Maaliskuu 20153

Sinettien laitossa meni loppupeleissä paljon vähemmän aikaa kun osasin odottaa, käynnin pituutta hämäsi se, että mun hiukset vaalennettiin ja raidoitettiin ja pesuihinkin meni aikaa välissä. Pidennysten kiinnitys menikin sitten suhteellisen äkkiä ja oli ihan jännä kokemus, mullahan ei ole koskaan ollut tuollaisia “pysyviä” pidennyksiä. Sineteistä täytyy vielä tähän väliin sanoa kun muistan, että kun monesti kuulee puhetta siitä, kuinka sinetit aluksi kinnaavat ja tuntuvat niin epämukavilta aiheuttaen jopa voimakasta päänsärkyä, niin mulla ei kyllä tuota ongelmaa ole ollut ollenkaan. Sekin on varmasti vain niin laittajasta ja tietty oman päänahan herkkyydestä kiinni. Mä en moittinut tuota kyseistä “toimenpidettä” yhtään. Mutta toisaalta mä kestän myös rajun hiusten harjaamisen eikä takkujen selvittely ole ollenkaan kamala juttu.

Kun tukka oli kiinni päässä, tasailtiin vielä latvoja ja leikattiin pidennyksiä ihan vähän sopivampaan ja luonnollisempaan muotoon.

Maaliskuu 20154

Mulla ei ole ikinä, siis ikinä ollut värjäyskokeiluhistoriani aikana näin luonnollisen väristä vaaleaa tukkaa ja ai että mä tykkään! Tuli huomattua, ettei sen tukan tarvitse välttämättä aina olla täysin valkea näyttääkseen mun mielestä kivalta, vaan kyllä tällainen luonnollisempi tukka sopii oikeasti myös mulle, vaikka niin sitä epäilinkin mukamas!

idMaaliskuu 20155

Lopputulokseen oon ihan mielettömän tyytyväinen, Jenni teki tosi hyvää ja huolellista jälkeä! Tää on oikeasti heittämällä mun elämäni paras kampaamokokemus, ennemmin en oo oikein ikinä saanut sitä, mitä oon lähtenyt hakemaan, paitsi nyt. Lisäksi koin saaneeni oikein ensiluokkaista ja ystävällistä palvelua. Suosittelen Hairboxia erittäin lämpimästi, eli jos Seinäjoen suunnalta on kampaamo hakusessa, niin tiedätte mihin suunnata! ;)

Psst, keksittiin Jennin kanssa teille lukijoille kiva tarjous! Nyt maaliskuun aikana jos menette Hairboxiin, saatte hiusten leikkauksesta tai värjäyksestä -20% alennusta, kun mainitsette lukevanne mun blogia + tämän tarjouksen. Lisäksi värjäyksen yhteydessä on mahdollisuus saada ripsien tai kulmien värjäys veloituksetta. Käykäähän vielä myös kurkkimassa ja tykkäämässä Hairboxin Facebook-sivuista!


keskiviikko 04. maaliskuu 2015

RIPSITUPSUT

Oon jo aikaisemminkin kirjoittanut blogiin mun ripsiajatuksista ja -kriiseistä. Mun toive oli, että ehdin ottaa ne pitkään kaipaamani ripsienpidennykset ennen  vauvan syntymää, mutta kissanviikset. En ehtinyt. Ja ripsiseerumiakaan ei sitten koskaan tullut hankittua, koska oon niin “kaikki mulle heti nyt” -ihminen, etten sitten tiedä, olisiko mun kärsivällisyys loppupeleissä riittänyt siihen touhuun… Hmm. Oon kuitenkin niin ripsiaddikti, että kyllä sen nyt vauvan synnyttyä on huomannut, että olisi tuhat kertaa helpompaa, jos ottaisin vain ne pidennykset takaisin. Tää meidän (syli)vauva kuitenkin nukkuu päivisin niin rajallisen ajan (jos nukkuu), ettei sitä väliä tee todellakaan mieli pyhittää naaman pakkeloimiselle, että saisi itsestään jotenkin ihmisen näköisen. Eipä ne pyykit ja tiskitkään itse itseään pese, haha! Ja kyllä, oon tasan niin pinnallinen, että haluan joka päivä näyttää joltain muulta, kuin suohirviöltä. :D Jos siitä mulle tulee parempi mieli, niin antaa asian siis olla niin.

No whatsoever, päätin tässä odotellessa kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni ripsitupsuja koko ripsirivistölle. Mulla on tasan kerran aiemmin ollut paketillinen ripsitupsuja, joita oon mun ripsienpidennysaikoina läntänny niihin “kaljuihin” kohtiin paikkaamaan tilannetta ennen huoltoa, jos on tullut vaikka tärkeitä tilaisuuksia tms. Mun käsitys ripsitupsuista on se, että ne on hirveän vaikeita ja vaatii erittäin rautaisia hermoja, että ne saa edes jotenkin järkevästi silmiin. Kokeilin KISS Haute Couture -tupsuja, joista oon kyllä lukenut paljon huonoja kokemuksia, mutta muita ei nyt ollut tuosta Anttilasta saatavilla, kun kävin siellä eilen nopeaa. Tai no oli. Jotkut todella epäilyttävän näköiset.

Kun aloitin tupsujen liimaamisen ulkonurkasta, näytti tilanne siinä vaiheessa vähintäänkin tuhoontuomitulta ja mietin, että miten hitossa nää kuuluu laittaa, ettei ne törrötä noin tyhmästi. Laitoin ne kuitenkin (ilmeisesti) ihan oikein, keskeneräinen näyttää vaan tyhmältä. Päätin silti viedä homman loppuun asti ja hei, ei se nyt hullummin mennyt ensikertalaiseksi! Toinen silmä onnistui hiukan toista paremmin (ylläri ylläri) vaikka kiinnitin ripsiätupsuja vuorotellen silmiin, mutta muuten oon lopputulokseen oikein tyytyväinen. Paljon luonnollisempi, kuin pelkillä tavis irtoripsillä. Olihan näitä paljon työläämpi laittaa ja siihen meni tovi, mutta täysin sen arvoista. En muuten tiedä, kuinka kauan näitä saa pitää silmissä? Haha, amatööri. No, pysyy niin kauan kuin pysyy. Näitä on lisäksi älyttömän helppo fiksailla itse, toisin kuin varsinaisia ripsienpidennyksiä. Esimerkiksi näitä kuvia katseltuani munkin oli pakko korjata tuo toisen silmän nurkka, heh.

Maaliskuu 2015 Maaliskuu 20151

Käyttääkö kukaan muu ripsitupsuja? Kuinka kauan nää oikein pysyy?!


tiistai 03. maaliskuu 2015

WATERLAND 2015

Yhteistyössä Battery Energy Drink.

954712_308335942698503_9041996240204531098_n

“13.3.2015 legendaarinen ja samalla myös Skandinavian suurin vesipuisto Serena avaa ovensa ja toivottaa sinut tervetulleeksi kaksi päiväiseen WATERLAND 2015 tapahtumaan. Viime vuonna loppuunmyyty tapahtuma kerää jälleen tuhannet nuoret bilettämään trooppisiin olosuhteisiin keskelle Suomen kylmintä talvea. Kuvittele miltä tuntuu bailata kädet ilmassa tuhansien hymyilevien ihmisten kanssa trooppisessa lämmössä maailman valovoimaisimpien artistien esiintyessä. Samaan aikaan ulkona pyryttää lunta ja on pakkasta! Nämä uskomattomat fiilikset ovat kokeneet jo kymmenet tuhannet bilettäjät aikojen kuluessa. Kerta toisensa jälkeen tämä on ollut “se juttu”, josta puhutaan aina kesään asti. WATERLAND 2015 on jo melkein täällä – oletko valmis?”

Battery Energy Drink on mukana Waterland 2015 -bileissä Serenassa 13.-14.3. Bileissä on ennakkojakelussa kevään uutuus, Battery NoCalories Lime, joka ilmestyy kauppoihin maaliskuun lopulla. Sain tilaisuuden yhteistyössä Batteryn kanssa maistella tuota kevään uutuusjuomaa ja lisäksi laittaa blogin puolella arvontaa pystyyn. Nyt nimittäin jollekin onnekkaalle lukijalle olisi tarjolla liput itselleen ja yhdelle kaverille Waterlandiin perjantai-illalle  13.3! Kilpailuun osallistut kommentoimalla tähän postaukseen perustelut sille, miksi juuri sinä kaipaisit irtiottoa tropiikin lämpöön keskellä talvea. Muista jättää oikea sähköpostiosoitteesi sille tarkoitettuun kenttään, jotta voittajaan saadaan sitten yhteyttä! Kilpailu päättyy jo tämän viikon sunnuntaina 8.3., joten nyt kannattaa olla heti asialla! Ikäraja kilpailuun osallistumiselle on 18  vuotta.

11012740_821906517846625_7275964866662081617_n

Jos haluat maksimoida voittomahdollisuutesi, tämän  blogiarvonnan lisäksi Batteryn Facebook-sivulla ja Instagramissa (@batterydrink) jaetaan yhteensä 4 kpl 1+1 VIP-lippua Waterland 2015 bileisiin Serenaan perjantaille 13.3. Lippupaketeista 2 jaetaan Facebookissa kisaan osallistuneiden kesken ja 2 Instagramissa osallistuneiden kesken. Lisäksi jaetaan 5 kpl Rico Tubbs Bass=Win T-paitoja.

Kisaan voi osallistua 6.3. asti lisäämällä kuvan siitä, millaisessa lookissa juuri sinä osallistuisit Waterlandiin. Facebookissa osallistuminen tapahtuu lisäämällä kuva kuvakommenttina kilpailupäivitykseen. Instagramissa kuva lisätään omaan profiiliin (huom. profiilin pitää olla julkinen) ja tägäämällä sen #BatteryDrink JA #Waterland2015 –hashtagein. Voittajat valitsee Battery-tiimi. Muistakaa, että Keeps you going -asenne ratkaisee! ;)
Onnea matkaan!
INDIEDAYS3

lauantai 28. helmikuu 2015

INSTA LATELY 10

Pitkästä, pitkästä aikaa instapostausta! Mä oon yrittänyt tehdä näitä kerran kuussa, mutta nää jotenkin jää sitten helpommin ja jää epämääräisiksi… Mä tein muistaakseni 2013 vuoden lopulla joka viikko instapostauksen, mä harkitsen jo pikkuhiljaa, että siirtyisinkö siihen systeemiin takaisin… Tietty nää postaukset on vähän “turhia” sellaisille, jotka mua Instassa jo seuraavatkin, mutta mä tykkään tehdä näitä ja tuleepa vilautettua näitä kuvia bloginkin puolella niille, jotka eivät seuraa!

Nyt kun kuu vaihtuu, niin haluan muuten pahoitella oikein erityisen hiljaista blogikuukautta. Mä yleensä vihaan bloggaajien selittelyjä (ja selittelyihin oon sortunut itsekin viimeaikoina), mutta nyt mulla kai on ollutkin erityisen hyvä ja tärkeä syy jättää blogia taka-alalle. Onneksi pikkumiehen rytmi alkaa jo muodostua ja käydä tutuksi, niin tietää, mihin väliin sijoittelee postaamisenkin. Ja kuten tässä postauksessa pähkäilinkin, niin musta tuntuu nyt jo paremmalta tää blogitouhu, vaikka synnytyksestä on vasta pari viikkoa. Mä oon pitkästä aikaa jopa aika-ajoin iloinen, kun katson peiliin! Omat vaatteet alkavat pikkuhiljaa järjestäen mennä päälle ja olo on muutenkin paljon varmempi ja “nätimpi”. Suorastaan innosta hihkuen oonkin sitten hakenut postista vaatelähetyksiä ja kierrellyt vaatekauppoja. Myöskään blogin ajattelu ei aiheuta enää harmaita hiuksia, päinvastoin on taas mukava kulkea ihmisten ilmoilla kamera laukussa.

Mutta niin, jospa nyt asiaan. Instagramissa mua voi seurata nimimerkillä @karostardust!

Insta19

[1] Haha, mä oon käynyt syksystä lähtien silmäpolilla ja mun silmiin laitetaan toisinaan tuollaisia ihmeellisiä taikatippoja, jotka suurentaa mun pupillit ihan järjettömän suuriksi! Kieltämättä näyttää suoraan sanoen sieltä, että on tullut vedettyä muutakin, kuin pulkkaa. [2] Joo no niin, miettikääs nyt. [3] Mulla oli raskauden lopussa tuollainen tunne oikeasti vain ja ainoastaan aina! [4] Voi hitsi, kun katsoo tuota kuvaa, niin pieni haikeus iskee. ♥ Ei mikään masuikävä enkä halua olla raskaana todellakaan, mutta voi vitsi tuota jännitystä tuossa tilanteessa! Vauva oli tuolla hetkellä juuri “kasvanut” täysiaikaiseksi. ♥ [5] Dc-fixailut, näistäpä olikin blogissa aika kattava postaus! [6] Sitten alkoivatkin jo nää vauvakuvat, voi että mun sydän sulaa! ♥ Uunituore isi poikansa kanssa. [7] Vauva ekoja kertoja kunnolla silmät auki, böööööö! [8] Sain kiinalaisen ravintolan synnärille! Ihana ihana murunen. Vieläkin vähän harmittaa, etten jaksanut jälkisupistusten takia syödä niin paljoa, kuin olisin halunnut!!! [9] Pikkuhöppänäkin toivotteli sairaalasta hyvää ystävänpäivää seuraajille.

Insta20

[1] Jesse oli päättänyt piristää hormonihuuruista äiti-ihmistä ja teki mun ja vauvan torkkujen aikana ihan j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-n hyvää ruokaa! Nachovuokaa, perunoita, sipulikastiketta ja jauhelihapihvejä sekä jälkiruoaksi friteerattuja banaaneja ja jätskiä. Voi niisk, so  happy. [2] Vauva saavutti tuona kuvauspäivän ihan huikean viikon iän, awws! [3] No toinen on niiiiiiin söpönen! ♥ Me vietettiin vähä viikonloppua housut kainaloissa! [4] Tuulia Designilta saadut ihanat Ilopillerit, joista myös juuri vastikään postailin! [5] Äh, emmä keksi mitään sanottavaa näistä mun omakuvista. :D No joo, mustavalkoinen ja tuima oon… [6] … Ja jälleen, jee jee jes! Mä kokeilin mun piilareita pitkästä aikaa, hitsi mä vaikka katkoisin päitä, jos saisin ruskeat silmät siitä palkkioksi. Mun omat silmät on ihan sellaiset tummanvihreät, tosin ne näyttää itsessään suuressa osassa kuvia ihan tummilta, mutta silti. Nyyh. [7] Ja taas mua hemmoteltiin! En oikein edes tiedä enää miten kommentoida asiaa, niin paljon rakkautta! ♥ [8] No taas meitsi ja ensimmäinen (suht) masuton kuva! Synnytyksestä aikaa pari viikkoa, ihan tyytyväinen kyllä olen, ei mikään toivoton tilanne. [9] Mun ja Sofian peiliposeerauksia, vietettiin tänään murusen kanssa äiti-tytär -laatuaikaa vauvan ja Benkun päikkäreiden aikana! ♥ Tehtiin yhdessä ruokaa, lakattiin kynsiä, kiharreltiin hiuksia, kuunneltiin hyvää musiikkia jne.

Oikein ihanaa lauantai-illan jatkoa!


keskiviikko 25. helmikuu 2015

SYNNYTYSKERTOMUS

Ke 11.2. (rv 37+4)
Ironista kyllä, vauvan alkuperäinen suunniteltu syntymäpäivä piti olla kyseisenä päivänä. Kätilöt ja yksi lääkäri olivat vahvasti tätä mieltä ja ymmärsivät kantani, koska ironista jälleen – pelkäsin, että viivytys päätyy vielä siihen, että mua kuskataan vauhdilla leikkuriin. Kuitenkin sitten erään lääkärin mielestä KANNATTAA ODOTTAA. Leikkauspäivää siirrettiin viikolla eteenpäin, 18.2.
Olin tehnyt hirveästi TJ-listoja ja suunnitelmia viimeisille päiville, jotta aika kuluisi nopeampaa. Mutta sitten, keskiviikkona, jotain tapahtui. Olin edellisenä iltana tuntenut kovia ns. sukkapuikkokipuja, joita en ollutkaan edellisissä raskauksissa tuntenut. Menin vessaan. Verta ja supistuksia. Synnäriltä toivotetaan tervetulleeksi, mutten ajatellut mitään. Kunhan nyt ottaisin vain kännykän laturin mukaan ja pyörähdän käyrillä. Laitan Jessellekin viestiä, että pääsen varmaan parin tunnin päästä tai viimeistään huomenna pois, että ei mitään hätää. Tarkkailussa supistukset ja kipu on jäätävää ja lääkäriä odotellessa huojun ja vaapun pitkin käytävää etsien kätilöä, koska huoneen soittokello oli jotenkin rikki ja minä lähes paniikissa kivun takia. Olin kaksi kertaa käyrillä, voimakkaat supistukset. Tunnen kyllä sen. Lääkäri saapuu hetken kuluttua.

“Kyllä tää nyt näyttää siltä, että sun olisi parempi tulla ainakin yöksi osastolle. Yleensä tässä vaiheessa ei estellä synnytystä, mutta sulla on se sektioaika, niin yritetään nyt näillä pistoksilla ja lääkkeillä viivyttää edes muutaman päivän…” En vieläkään oikein uskonut, että mitään tapahtuu, koska tilanteen edistymisestä huolimatta synnytystä ei kuitenkaan ollut merkitty käynnistyneeksi. Kyselin kätilöiltä pääsisinkö huomenna kotiin ja vastaukset vaihtelivat kätilöstä riippuen, sain kuitenkin määräyksen olla syömättä puolenyön jälkeen. Varmuuden vuoksi. Katsoin silti “tehtävälistaani” unelmoiden ja Jessellekin vielä viestittelin siitä, kuinka sitten meidän on oikeasti pakko viimeistään ystävänpäivänä käydä siellä kiinalaisessa syömässä. Ja ostamassa vauvajuttuja, niitä puuttuu vielä. Joo, viikonloppuna käydään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kipupiikkiä ja supistuksia estävää piikkiä kankkuun, vie terävimmän kivun ja laiskistaa supistuksia. Käyritellään tosi usein. Saan tosi kipeän supistuksen ja olen aikeissa soittaa kelloa, mutta kätilö ehtii rynnätä sisään ja neuvoo minua hengittämään, soittaa lisäapua kun vauvan syketaajuus katoaa alle 60 eikä sitä saada enää kuuluviin. Pienen törkkimisen jälkeen syke löytyy ja palautuu hiljalleen normaalitasolle. Nukun yöllä huonosti, on niin levoton mieli ja selittämätön ahdistus. Vauvakin käyttäytyy jotenkin kummallisesti, liikkuu eri tavalla kuin yleensä.

Studio

To 12.2. (rv 37+5)
Herään siihen, että minut tullaan laittamaan käyrälle, kello on arviolta vähän vajaa kuusi. Olen juuri saanut hetken nukutuksi. “Ei me kauaa tätä katsota, lääkäri tulee pian käymään tuolla ja kysellään tästä sun tilanteesta.” Katson hetken monitoria ja torkahdan uudelleen. Aamuvuoron kätilö tulee esittelemään itsensä ja sanoo, että katsotaan sittenkin vielä jonkin aikaa. Selvä. Kätilö jää odottamaan huoneeseen yhtä supistusta jotta hän näkee, johtuuko vauvan reagointi huonosta asennosta vai mistä. Supistus tulee ja syke madaltuu. Mulla on sormessa saturaatiomittari, joka näyttää, että jopa oma sykkeeni on sillä hetkellä korkeampi. Vauva kuitenkin korjaa hyvin sykkeensä ja tämä sykkeen lasku supistusten yhteydessä on erittäin normaalia synnytyksenkin aikana, eikä mitään varsinaista hätää ole. Mä silti mietin, että miks mulle käy aina näin ja onko mussa jotain vikaa, kun tää on jo kolmas vauva, jolle näin käy.
Pääsen pois käyriltä ja mua muistutetaan jälleen siitä, etten saa syödä tai juoda ja että lääkäri on varmasti jo tullutkin.
Painan silmät kiinni, mutta vajaan viiden minuutin päästä kuulen kärryn kolinaa ja luulen, että mulle tuodaan lääkettä tai sitten multa tullaan ottamaan verikokeita. Joudun pienen paniikin ja pakokauhun valtaan, kun näen kärryn päällä sen tutun pienen lääkekupillisen läpinäkyvää nestettä, tukisukat ja muita aiheeseen kuuluvia valmisteluvälineitä. Mä aloin sönkätä ja pillittää, kun mua valmisteltiin. “Lääkärin mielestä nyt on parempi leikata heti.” Puoli-itkien sopersin, että mulle luvattiin Sypellä, että isä saa tulla mukaan, vaikka olisi kiireellinen. Sain luvan soittaa Jessen paikalle ja sanottiin, että noin tunti menee, että tämä tilanne ei ole niin akuutti. Jesse vastasi unenpöpperössä ja horkassa kädet täristen sain vain ja ainoastaan noin viisikymmentä kertaa sanotuksi, että tuu tänne tuu oikeasti heti tänne, nyt nyt heti heti tuu tänne tää syntyy nyt. Jesse yritti kysellä jotain, että mitä on tapahtunut ja miten näin, mutta en kyennyt vastaamaan, hoin vain, että tule tänne heti, sun pitää tulla nyt. Jesse lähti heti synnäriä kohti, minä toiveikkaana, että kyllä se ehtii. Kuitenkin meni vain toiset viitisen minuuttia, kun mulle tultiin sanomaan, että leikkausryhmä on valmiina – nyt mennään. Olin kauhuissani, olin pettynyt ja peloissani, mutta samalla innostuneen jännittynyt. Tunne oli hämärä. Soitin jälleen Jesselle. “ME MENNÄÄN JO NYT EN EHDI SELITTÄÄ ME MENNÄÄN!” Taisin siinä paniikissa jotain kuittailla myös hänen hitaudesta, vaikka toinen oli sitten loppupeleissä kiirehtinyt paikalle hiki hatussa… Meitä molempia harmitti varsinkin sillä hetkellä tosi paljon. Taisin laittaa vielä leikkaussalin ovella (haha!) vielä whatsappiin viimeisen viestin kutakuinkin tähän tyyliin: “TUU SYNNÄRILLE JA KYSY MUA NE VARMAA OHJAA SUT SYNNYTYSSALIIN SUORAAN JA SAAT VAUVAN SINNE ÄLÄ KERRO KELLEKÄÄN ETTÄ VAUVA ON SYNTYNY ENNENKU MÄKI OON PAIKALLA!!!!” Mua naurattaa jälkikäteen toi mun vauhkous. :D Myös äitille olin noissa mun paniikkihuuruissa ehtinyt jotain tähdellistä laittaa… Tuon jälkeen oon sammuttanut mun puhelimen ja kätilö on vienyt sen pois.

Leikkaussalissa leijaili se tuttu haju ja mulle iski tajuntaan että täällä sitä taas ollaan, täällä mä oon samassa tilanteessa jo kolmannen kerran. Ja oon alkanut taas nauraa asialle ääneen, kuten viime kerrallakin. Radio oli päällä. “Laitetaanko kiinni?” Ei. Musiikkitarjonta saa tosin katumaan vastausta, mutta ei se mitään. Koittaa se mun jännityksen ja kauhun hetki – spinaalipuudutuksen (eli selkäydinpuudutteen) laitto. Viimeksihän se meni niin pieleen, kuin vain ikinä voi… Benkun synnytyksessä se osui niin väärään kohtaan, että sain jumalattoman tällin vasempaan reiteen, eikä vasemmassa reidessä ole vielä tänä kyseisenä päivänäkään tunto kunnolla palautunut, reiden sivu on miltei täysin tunnoton. Jälleen kerran aloin panikoimaan ja sanoin kätilölle, että mua pelottaa ja taisin alkaa siinäkin itkeä. Mut saatiin kuitenkin rauhoittumaan ja sanottiin, että mua pyritään neuvomaan nyt parhaan mukaan ja on tärkeää, että mä pysyisin rauhallisena. Kätilö piti kokoajan mun kädestä kiinni ja painoi toisella kädellä mun jalkoja koukkuun minkä sai, että mun selkä olisi mahdollisimman pyöreänä. Ja kyllä se vaan oli yhtä inhottavaa kun muistinkin. Se ei sinänsä satu, mutta tuntuu todella omituiselta. Spinaalipuudutehan mun tietojen mukaan “tungetaan” syvemmälle kuin esimerkiksi epiduraali.
Ei onnistunut ekalla kerralla. Ei toisella. Ei kolmannella. Nyt en saanut “sähköiskua”, mutta laitto ei meinannut millään onnistua, kokoajan meni pieleen. Mä ynisin ja vaikersin vain, koska tuntui epämiellyttävältä. Mua vähän hävetti kyllä ja yritin skarpata. “Katse eteen ja suupielet ylöspäin” ja sillä hetkellä teki mieli käydä heittämässä radiokin seinään. Pelotti, että pitää nukuttaa, koska siihen meni aikaa ihan hyvä tovi.
Viimein se onnistui. Lämmin aalto valtasi mun kropan ja pikkuhiljaa en oikein tuntenut enää mitään rintakehästä alaspäin, ainoastaan kädet toimivat. Tunsin, kuinka en saanut enää nostettua jalkoja, vaikka kuinka yritin – olo oli kuin halvaantuneella. Eli puudutus alkoi vaikuttaa, jes.
Verho eteen ja happimaski naamalle. Kysyin, että joko leikkaus on aloitettu. On aloitettu. Kuuntelin radiota ja mietin, miltä vauva näyttää ja mietin jälleen sitä, että olipas loppupeleissä se yhdeksän kuukautta lyhyt aika, tämä hetki koittaa aina varkain. Nyt se on ohi, nyt tämä raskaus päättyy. Kaikki meni niin nopeasti.
“Nyt tuntuu painetta…”

Kello 8.44 leikkaussalin valtasi pienen miehen ensikarjaisut. Apgar-pisteitä rakkaamme sai 9/9/9, meille hän on silti täyden kympin poika.

Pojan nähtyä totesin suureen ääneen, että voi miten pieni rakas oletkaan, olet kyllä minun lapsistani pienin. Ja oikeassahan mä olin, pojan mitat olivat 3206g & 47cm, pipo 36cm. Leikkaussali oli täynnä henkilökuntaa ja joka puolelta sateli onnitteluita pojasta, kiitin sata kertaa kyyneleet silmissä. Ultran mukainen painoarvio oli mennyt tällä kertaa meillä pieleen niin, että meidän vauvasta veikattiin todella pienikokoista ja sanottiin että alakäyrän alapuolella kasvaa, mutta normaalin kokoinen tuo on mielestäni viikoille 37+5.

Tuolla hetkellä olin oikeasti jälleen maailman onnellisin. Kaikki se kärvistely ja odotus oli nyt ohi ja palkintona kaikesta mitä upein pieni poika. Tajusin siinä vaiheessa, että hänen takiaan se kaikki oli vaivan arvoista. Rakastuin vauvaan ensisilmäyksellä, se tunne oli pelottavan voimakas. Täydellinen pikkuveli täydellisille isosisaruksille. Vauva sai olla hetken vierelläni, kunnes kerrottiin, että nyt on aika siirtyä synnytyssaliin mitattavaksi ja punnittavaksi. Mua jännitti, kun ajattelin, että onkohan mun isoin rakkaani jo siellä ja halusin olla kärpäsenä katossa näkemässä, että miten hän reagoi siihen, että tuo pieni rakas rääpäle todella tuli ulos mun mahasta ja että hän todella on itse isä nyt, hänen esikoisensa on syntynyt. Suljin silmät hymy huulilla. Yritin nukahtaa parsimisen ajaksi, mutta en malttanut, mieli oli liian intoa täynnä. Ja juuri kun olin oikeasti nukahtamaisillani, minulle kerrottiin operaation olevan ohi ja verho edestäni vedettiin pois. Olin niin iloinen, että tuntui, kuin lähtisin lentoon. Mut siirrettiin puutuneena leikkauspöydältä normisänkyyn ja jälleen kerran mulle tuli se tuttu “olen piparkakku-ukko” -fiilis, jolle nauroin… :D En osaa sitä selittää, mutta kun väännellään ja käännellään ja itse on ihan tönkkönä ja tunnottomana raajat suorassa, hahaha.

Matka synnytyssaliin oli maailman pisin. Hissejä ja käytäviä ja kaikkea mahdollista. Sydän hakkasi, koska halusin jo kovasti nähdä pikkumiehen ja sen isommankin. Vihdoinkin synnytyssalin ovi aukesi ja jälleen kerran se hetki oli täydellinen. Vauva oli lämmittelemässä keskoskaapissa ja Jesse istui tiukasti kaapin vieressä ja silitti vauvaa pienen luukun kautta. Hänellä oli maailman onnellisin ilme kasvoillaan, eikä kumpikaan saanut sanottua toisilleen oikein mitään, hymyilytti ja itketti vain. Sen jälkeen halailtiin hetki ja en edes muista, mitä kaikkea ollaan siinä tilanteessa puhuttu toisillemme (jotain siirappista todennäköisesti), olin jotenkin niin täydellisesti onnesta sekaisin, en ollut ikinä ollut noin totaalisen pyörällä päästäni, vaikka jokaisen lapsen syntymä on ollut yhtä ainutlaatuinen ja onnellinen kokemus.

babyboy1 id2015-02-12 13.50.53

Sain vauvan kaapista heti syliini, mutta vauvalla pidettiin happisaturaatiomittaria jalassa ja saturaatiotasoa tarkkailtiin, se oli vähän turhan alhainen, mistä itse olin tietysti kovin kovin huolissani, vaikka sanottiin, että on ihan tyypillistä näin “varhaisilla” viikoilla syntyneelle. Pelkäsin hirveästi, että vauva viedään keskolaan. Jos jotain positiivista, niin kaikki muu näytti olevan täydellisesti ja sokeritkin olivat hyvät, toisin kuin Benjaminilla, kun hän syntyi suht samoilla viikoilla. Lastenlääkäri oli kutsuttu saliin tarkistamaan vauva ja ottamaan kantaa saturaatioasiaan, mutta siinä menisi kuulemma tovi vielä. Meille tuotiin perinteisesti syntymäpäiväkahvit ja -eväät saliin, vaikken mä nyt saanutkaan kuin hörppiä mehua koko ateriakokonaisuudesta. Mulle jäi synnytyssalista nyt hirveän hyvä fiilis, koska sain vauvan heti rinnalle ja salissa oli rauhallinen fiilis, oltiin parisen tuntia tarkkailussa ja kätilö kävi aina välillä kysymässä mun vointia. Olin aika kauhuissani, kun aloin tuntea jälkisupistuksia, ennen kuin puudutteen teho oli muualta kropasta edes lakannut. Onneksi mulle tuotiin kipupiikki, joka kyllä pisti nupinkin aika sekaisin. Lastenlääkäri saapui saliin ja kuunteli vauvan sydämen ja keuhkot. Hänen mielestään happisaturaatio ei ollut mitenkään liian huono vaan ihan normaalin rajoissa tämän “ikäiselle” (eli näillä viikoilla syntyneelle) vastasyntyneelle.

Camera

Vierihoito-osastolle päästiin lääkärin pikavisiitin jälkeen oikeastaan heti. Mulla oli huonekaverina kaksosten äiti, joka tosin kotiutui vauvojen kanssa parin tunnin päästä siitä, kun oltiin päästy huoneeseen. Ensimmäinen päivä osastolla kului erittäin nopeasti,  vauva nukkui paljon ja mä vastasin parhaani mukaan onnitteluihin. Mun äitikin tuli moikkaamaan uusinta tulokasta illalla osastolle. Oon kyllä niin mielissäni siitä, että Seinäjoki on höllännyt tuota linjaustaan silleen, että edes isovanhemmat saavat illalla tulla vierailemaan. Kun olen ollut Sofiaa ja Benjaminia synnyttämässä, osastolla oli ehdoton vierailukielto.

Studio1

Leikkaus tehtiin siis torstaina ja sunnuntaina me päästiin jo kotiin. Oltaisiin päästy lauantaina, mutta halusin itse olla vielä yhden päivän, koska isommat lapset olivat olleet aika hurjassa taudissa viimeisen viikon ja en ottanut mitään riskejä, lisäksi mulla oli mun oman epilepsialääkityksen kanssa ongelmia, kun annosta oli nostettu vain paria päivää ennen synnytystä ja mun olo oli aika surkea sen takia ja tapasin myös neurologia osastolla.

Kaiken kaikkiaan tämä kolmas synnytys on ollut kaikista positiivisin ja kaikesta huolimatta ihana kokemus ja varmaan osittain sen ansiosta en ole vaipunut baby bluesin kouriin enää kolmatta kertaa. Ei ole tullut mitään “synnytyspettymyksiä” varsinaisesti verrattuna edelliskertoihin (koska nyt tiesin synnytystavan olevan sektio), vaikkei tämäkään edennyt suunniteltuun päivämäärään asti. En myöskään asettanut itselleni vauvan ruokkimisen suhteen mitään kohtuuttomia paineita toisin kuin edellisillä kerroilla ja sekin on vaikuttanut mielialaan myönteisesti. Kivut olivat parina ensimmäisenä päivänä luonnollisesti todella, todella kovat (äitille valitin jälkisupistuksen aikana, että varmaan kuolen enkä kestä tätä), mutta se kuuluu asiaan ja kipujani kyllä hoidettiin. Halusin nousta itse mahdollisimman pian leikkauksen jälkeen ylös ja alkuillasta mua tultiinkin sitten parin kätilön toimesta “kiskomaan” sängystä ylös. Pääsin syvään hengitellen ja hiiiiiitaaaasti mutta varmasti jopa avustettuna vessaan asti ja itse takaisin. Leikkausta seuraavana aamuna istuin jo itse sängyn laidalla vauva sylissä syömässä aamupalaa. Ainoa suuri ja merkittävä miinus oli kätilöt, nyt valitettavasti mun kohdalle työvuoroihin osui niitä inhottavampia yksilöitä. Toki joukossa oli mukaviakin, mutta silti… Ajattelin tätäkin asiaa avata vielä enemmän, mutta antaa nyt tältä erää olla. Perästä kuuluu kyllä.

Mä muuten en joutunut kuoppaamaan myöskään täysin suunnitelmia kiinalaisesta ruoasta, sain nimittäin yksi päivä omat kinkkisafkat osastolle. ♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERACamera1

Meillä ei ollut mitään perhehuonetta käytössä missä isä olisi saanut myös yöpyä, koska en kokenut itse sitä tarpeelliseksi öisin iskevästä ikävästä huolimatta, mutta Jesse oli meidän kanssa osastolla kyllä paljon, mikä oli tietysti ihanaa. Yleensä myöhään illalle asti, koska mullakaan ei ollut ensimmäisinä päivinä huonekaveria. Sen lisäksi että mun sydän suli kun näin nuo kaksi yhdessä, mun on pakko sanoa, että oon positiivisesti yllättynyt siitä, miten luonnostaan Jesseltäkin sujui pienen vastasyntyneen hoitaminen. Hän nyt oli se, joka ensimmäisenä ja innosta hihkuen halusi vaihtaa vauvalle vaipat ja pitää vauvaa sylissä, kun mä olin syöttänyt vauvan. Se oli tietysti suunnaton helpotus myös mulle, kun sektiosta toipuminen ei ole mitään herkkua jälkisupistuksineen ja leikkauskipuineen. Ja välikommenttina mainittakoon että ei, tuo ei ollut alkuinnostusta, nytkin hän istuu vauva sylissä katsomassa Kingin uusintaa, kun mä kirjoitan postausta. En varmaan ikinä tule unohtamaan sitä, kun vierihoidossa hän vain istui ja katseli kopassaan nukkuvaa vauvaa, silitti vauvan poskea ja sanoi, että hänen elämänsä paras ja tärkein asia nukkuu tuossa kopassa.

20150215_162440

Ps. Neuvolatäti kävi tänään vielä tsekkaamassa pojan painon ja nyt on syntymäpaino on nyt saavutettu ja komeasti ylitettykin. Syntymäpaino oli siis 3206g, kotiinlähtöpaino 2974g ja tänään painoa oli jo “huikeat” 3310g. Meidän pieni rimpula. ♥

Pps. Postausta on kirjoitettu kännykällä, koneella  ja tabletilla ainakin tuhannessa osassa ja aikaa tähän on tuhrautunut ihan hirveästi tänäkin iltana (noin neljä tuntia, koska olen välillä syöttänyt vauvan), joten kirjotusvirheitäkin löytyy ihan varmasti. Mutta tässä tämä nyt olisi, kolmas synnytykseni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


lauantai 21. helmikuu 2015

Ilopillerit

Sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Tuulia Design -nimisen käsityön ja askartelun verkkokaupan kanssa. Tuulia Design on vuonna 2010 perustettu yhden naisen käsityöyritys. Tuulia Designin myymälä sijaitsee Kauhavalla, joten senkin takia tämä on erityisen mukava yhteistyö, että tämä tulee todella läheltä, itseasiassa entiseltä “kotipaikalta”.

Sain valita verkkokaupasta vapaavalintaisen tuotteen ja päädyin Ilopillereihin, sillä olen monesta blogista ihastellut noita palleroita, mutten ole aikaiseksi saanut tehtyä moisia, kun ei ole huvittanut lähteä etsimmään erikseen tarvikkeita sun muuta… Tuo askartelupaketti on siinä mielessä aivan loistava, että siinä tulee kaikki tarpeellinen mukana ja värivaihtoehtoja on useita. Tarvitset omasta takaa oikeastaan vain liiman ja led-valot palloihin, mikäli haluat.

“Paperilangasta valmistettu pallosarja on varsinainen sisustuksen ilopilleri. Ripusta verhotankoon, ovenpieleen, kattauksen keskelle tai vaikka peilin ympärille. Yhdistettynä valosarjaan on tämä sisustuksen Ilopilleri paljon kokoansa suurempi varjoineen. Ja se on kaunis sisustuselementti ilman valojakin.

Paketti sisältää:
Paperilankaa (3 väriä), ilmapallot, sidontalankaa ja työohjeen

Tarvitset lisäksi: yleis- puuliimaa, vettä ja ripustusnarun / kuumenemattoman LED-valosarjan.

Paketista valmistuu 20 kpl paperinarupalloja.”

Mä valitsin meille Ilopillerit värimaailmaltaan musta, harmaa ja luonnonvalkoinen. No, mitä mä sitten sainkaan aikaan?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kokeilin aluksi omia Ilopillereitä meidän eteisen peilin ympärille. Meillä on eteisessä nyt toistaiseksi tuollainen tylsä ja mitäänsanomaton kahden palan palapeili, joka kaipasi kyllä piristystä ja yleisilmeen kohennusta… Eteiseen on kuitenkin tulossa uusi peili (kunhan saisi vain aikaiseksi laittaa seinälle), joten Ilopillereille päätin kokeilla muitakin paikkoja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pallot olivat todella ihanat myös pöydillä ja muilla tasoilla, mutta tähän ratkaisuun kuitenkin ihastuin eniten, joten siihen jäivät! Keittiöön “keittiöverhoihin” ja partsin oven viereen. En olisi uskonut, miten paljon noinkin “pieni” sisustuselementti saa aikaan! Ilopillerit olivat siis oikein nappi valinta ja haluaisin kyllä ehdottomasti vielä toisenkin setin näitä meille.

Mitäs tykkäätte? Onko teillä kotona paperilankapalloja? Olisi kiva nähdä kuvia teidän sisustusideoista näiden suhteen, joten linkatkaa!


tiistai 17. helmikuu 2015

Ensimmäisiä päiviä kotona

Kyllä on mukavaa ja ihanaa olla kotona, tuskin tarvitsee edes sanoa, että peittoaa sairaalan ihan mennen, tullen ja palatessa. Siispä nyt pikakuulumisia ennen seuraavaa syöttöä, joka muuten taitaakin olla pian! Synnytyksestä on nyt viisi päivää ja mun kivut ovat myös kadonneet lähes kokonaan, oikeastaan inhottavinta jomoa aiheuttaa nuo metalliset hakaset, mutta niistäkin päästään onneksi pian eroon.

Koska mun lähtö synnärille tuli vähän yllättäen, niin tietty mä murehdin, että kotona jäi tekemättä sitä ja sitä ja ärsyttävää, kun siellä on niin keskeneräistä ja ja ja… Täytyy kyllä sanoa, että mulla on maailman ihanin rakas ja paras perhe. ♥ Koti oli ihan tiptop siisti ja kunnossa ja kaikki uupuvat tarvikkeet oli käyty hommaamassa. Ai että, kyllä siinä taisi muutama onnenkyynel päästä, kun kierreltiin vauvan kanssa kotia ympäri.

Meillä asustelee tosi kultainen vauva. On vauva kyllä todella kilttikin, mutta huomattavasti temperamenttisempi ja äänekkäämpi, kuin sisaruksensa! Rytmi meinaa vähän olla nyt kotona niin, että päivisin olisi kiva nukkua ja öisin kukkua, eikä pinnasänky olisi niin mukava paikka. Onneksi kuitenkin tuntuu, että tilanne on korjautumaisillaan jo nyt pikkuhiljaa. Ollaan kyllä kaikki niin rakastuneita tuohon pikkumieheen, että! ♥ Vaikka mua pelotti babyblues etukäteen, josta oon kärsinyt ekat pari-kolme viikkoa Sofian ja Benkun aikana, niin nyt en ainakaan huomaa mitään ylitsepääsemätöntä alakuloa. Tottakai hormonitasojen äkillinen muutoshässäkkä saa aikaan tietynlaisen herkkyyden, itkettää esimerkiksi kaikki pienet asiat. Ja ne on oikeasti niin typeriä, etten halua edes niitä tähän kirjoittaa… :D No okei, yhden esimerkin voin sanoa. Mä meinasin murtua ihan täysin, kun tuli jostain syystä puhetta rasvapaloista, enkä oikein osannut sanoa, että miten sellaisen voisi sammuttaa, kun vettähän siihen ei missään nimessä saa käyttää… Hahaha! Ja okei, taisin myös vähän itkaista, kun yöllä Jesse vanhasta tottumuksesta siirsi kätensä mun masulle, mutta eihän siellä mitään enää ole. Onneks tää höppänyys on myös väliaikaista!

Synnytyskertomusta oon jo vähän aloitellut, että eiköhän sekin pian saada blogiin. Synnytyksestä mulle jäi ihan mukava fiilis, vaikkei se mennytkään suunnitellusti, mutta tällä kertaa silti mun toiveita oli kuunneltu ja pääsin esimerkiksi heti mun kasaanompelemisen (:D) jälkeen suoraan synnytyssaliin vauvan ja tuoreen isän kanssa. Viimeksi kun jouduin olemaan heräämössä ja se ahdisti mua ihan hirveästi. Mutta näistä sitten lisää tuonnempana!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA