tiistai 25. elokuu 2015

KUN INTOHIMOSI TAPETAAN

Postaus on jälleen kännykällä kirjoitettu, joten varoitan kirjoitusvirheistä. Kuvituksena joitain säilyneitä kuvia blogin kulta-ajoilta satunnaisessa järjestyksessä.

Lupasin postauksen siitä, miksi mun blogi hiljeni ja mitä ylipäätään mulle tapahtui tässä suunnilleen 1,5v aikana. Melkein jopa vähän ärsyttää availla reippaammin näitä haavoja yhden ihmissaastan ja syyllisen takia jonka elämä ei voisi enää vähempää muutenkaan hetkauttaa enkä jaksaisi suoda ajatustakaan, mutta lupaus on lupaus.

Blogi on ollut mulle henki ja elämä suunnilleen vuodesta 2008 asti, jolloin avasin ensimmäisen anonyymin blogini, jota kirjoitin puoliksi päiväkirjamaisesti ja puoliksi ”novellimaisesti” eli fiktiivisesti. Blogi oli ainoa asia, joka antoi vähän valoa tunnelin päähän rajuna anoreksia-aikana.

IMG_4336

Elämä jatkoi kulkuaan ja aloin odottaa esikoistani Sofiaa. Olin vähän ennen sitä avannut omalla nimelläni toimivan julkisen blogin ”Do you know how it feels to be under the gun?”:in. Nimimerkkini oli jo tuolloin karostardust. Jossain vaiheessa odotusta päätin, että se toimii myös ehkä blogin nimenä paremmin, se on lyhyt ja ytimekäs ja mun vanha IRC-gallerian nimimerkki. En edes muista mistä se tulee, mutta se on lähemmäs kymmenen vuotta vanha. Lukijoita tipahteli pikkuhiljaa ja ei mua oikeastaan edes ne määrät tai sivunäytöt silloin kiinnostanut – tein blogia omaksi iloksi ja muistoksi odotusajasta.

IMG_6752

Sofian syntymän jälkeen blogin suosio lähti huimaan nousukiitoon. Aloin saamaan yhteistyötarjouksia ja sain Googlen mainoshörskän kautta jo ihan kivasti taskurahaa blogista. Blogin pitäminen oli mukavaa ja luonnollista ja minulla oli aikaa. Tapahtui ikävä pahoinpitely ja kallonmurtuma, sen jälkeen aloin odottaa Benjaminia. Mua melkein alkaa taas itkettää, musta oikeasti tuntuu, että mun elämä on nykyään niin pilattu verrattuna tuohon aikaan… Kohtalokasta kirjoittaa näitä postauksia, kun nykyään saa olla aina paketti nenäliinoja vieressä.

Ennen Benjaminin syntymää muutettiin hienoon asuntoon ja elämä vain oli niin hyvää ja niin mallillaan. Mulla oli aina hirveästi asiaa ja postattavaa, keksin ihan tikustakin asiaa. Kuuluin Blogirinkiin ja muistan loppuraskaudesta elävästi sen, kun minä – raskaanaoleva juuri 20v täyttänyt nainen, voitan Novellien kesäjuomakilpailun, haha!

Päivä ennen Benjaminin syntymää luin sairaalasängyssä sähköpostia ja liityin Indiedays Inspirationiin. Siitä alkoivat mun blogin parhaimmat ajat.

Benjamin syntyi. Vaikka arki oli uudenlainen, bloggaajana mä puhkuin intoa. Postauksia tuli keskimäärin 35 per kuukausi. Päätin alkaa viemään blogia enemmän lifestylen suuntaan eli keskittyä enemmän omaan juttuuni. Se oli ihanaa ja mulle oikea päätös. Mun draivi oli mieletön ja nautin joka sekunnista blogin parissa. Ja se loisti musta kilometrien päähän, nimittäin:

Kaksi vuotta sitten mä kirjoitin bloggaajasopimuksen Indiedaysin kanssa. Enkä olisi voinut silloin arvata, että melkein tasan kahden vuoden päästä siitä näen itseni kirjoittamassa tätä postausta suuri haikeus rintaa puristaen ja niin äärimmäisen surullisena, etten mä millään löydä edes sanoja tähän tunteeseen, mitä mä tunnen nyt ja oon jo hetken tuntenut.

kollaasi1

Ensimmäiset kuukaudet olivat suorastaan unelmaa. Kävin paljon Helsingissä jokaisissa kissanristiäisissä ja mulla oli sellainen tunne, että mä oon kerrankin löytänyt oman paikkani ja jonkinlaisen tarkoituksen omalle tekemiselle. Pieneen väliin mahtui niin paljon aivan mielettömän huikeita muistoja – blogin ansiosta ollaan päästy mm. kivalla porukalla BB-bileisiin! Enkä ikinä unohda ensimmäisiä Indiedaysin Blog Awardseja. Blogi päivittyi hurjaa tahtia ja ajattelin, että asiat pysyvät näin ikuisesti.

Joulukuussa 2013 olen jälleen Helsingissä ja metrossa vastaan tuntemattoman numeron viestiin, johon ei olisi ikinä pitänyt vastata.

10308005414_5927e82207_b

Alkuvuosi 2014 on blogin kanssa vielä ihan ok. Eroan Topiaksen kanssa helmikuussa, mutta päivitän silti vielä innokkaana blogia. Uusi tuttavuus syö aika paljon energiaa, mutta en anna sen heijastua blogiin. Olen itsestäni ”huolissani”, kun postaan ”vain” suunnilleen 25 kertaa kuukaudessa.

idpotretti5

Ja niinhän siinä käy, että alan seurustella uudelleen. Huomaan hyvin pian miten äärimmäisen mustasukkainen hän on ja päivän tunnit menevät siihen, kun hänelle saa vakuutella ja jankata asioita whatsapin välityksellä kuin pikkukakaralle. Onneksi hän on intissä, niin saa vähän hengähtää. Vai saako? Mua pommitetaan 24/7 ja puhelin soi vähän väliä, mutta ajattelen sen jotenkin kuuluvan tuohon alkuasiaan.

Elokuu+201319

Lamaannun vähän. Keväällä ko. henkilö saa pakkomielteen blogistani ja sen vanhoista postauksista. Hän flippaa ihan täysin. Kaivaa googlesta ihan kaiken. Uhkailee jättävänsä, jos yksikin muun miespuolisen henkilön sisältämä postaus jää näkyville. Mitä helvettiä mä oon oikein ajatellut näin jälkeenpäin ajateltuna, miksen jo silloin tajunnut miten sairasta tuo oli? Pyydän ID:n ”tekniseltä tuelta” eli maailman parhaalta Hannulta apua vanhojen postausten PIILOTTAMISEEN. Postaukset olivat jonkin aikaa turvallisesti vain mulle näkyvissä ja piilossa, mutta jostain hiton syystä mäkään en niitä nykypäivänä enää näe, eli satoja muistoja synnytyskertomukset, BB-postaukset ja ekat ID-postaukset mukaanlukien on tuhoutunut kokonaan, enkä syytä pelkästään Indiedaysia, vaan… Näistä blogijutuista olen saanut niin monesti turpaani. Kaikki Indiedaysin blogitilaisuudet olivat mulle kiellettyjä ja keksin ties mitä syitä, miksen voi milloinkin mennä. Ask.fm -tunnus piti myös kevään 2014 korvilla poistaa, koska siellähän voi ties ketkä MIEHET kysellä kaikkea. Facebookista lähti kaikki miespuoliset kaverit. Se oli niin sairasta, että sanoin olisiko hän muka itse valmis tekemään vastaavan. Kuulemma oli. Ainoa ero oli vaan se, että mun piti poistaa kaikki yhdessä illassa ja hänellä ei ollut tilanne muuttunut vielä vuodenkaan päästä. Kertoo varmaan siitä, miten paljoa mua kiinnosti, kenen kans joku nyt kaveeraa facebookissa. Jossain vaiheessa ennen kaiken kamalimman hirveyden vyyhtiä aloin odottaa Danielia.

kännykuvat6

Tämä eräs henkilö teki ajanmyötä aika selväksi sen, että blogi alkaisi rullata hänen ehdoillaan. Osa musta kyllä kuoli jo silloin. Asukuvien piti olla tietynlaisia, tietynlaisissa asennoissa  ei saanut ollenkaan olla, vaatteet piti hyväksyttää ja niiden piti olla sellaisia mitkä hän on mulla nähnyt, mun piti aina tarkkaan kertoa mistä alan postaamaan, mun piti lähettää kaikki kuvat ensin hänelle ennen kuin julkaisen ne ja mun piti luetuttaa koko paska muutenkin ensin hänellä, ennen kuin se menee julkiseen jakoon. Tuo koko sirkus vei multa vähintään viisinkertaisen ajan ja päänvaivan, kuin mitä se olisi normaalisti vienyt. Ja tottakai säännöt kiristyivät. Mahakuvia ei myöskään muuten saanut blogissa olla, ei ainakaan allaolevan kaltaista ”paljasta” mahakuvaa. Harmittaa, ettei kuopuksen odotusajasta ole juurikaan pötsikuvia… Benjaminin aikaan kuvasin masuani ahkerasti.

CANON+EOS+600D42

Loppuvaiheessa asukuvat olivat täysin kielletty, ellei hän itse niitä ottanut. Eli asukuvia näkyi äärimmäisen harvoin. Ja ne olivat tylsiä, koska mulla oli tosiaan vaatteiden ja poseerausten suhteen entistä tiukemmat säännöt. Mun piti kysyä myös lupa siihen, jos halusin laittaa Instagramiin kuvan. Ja yleensä vastaus oli kieltävä, milloin mistäkin syystä. En oo ikinä elämäni aikana kuullut tavallisten kuvien tähden niin paljon huorittelua, kuin silloin.

SAM_0568

Latasin puhelimeen ensimmäistä kertaa snapchatin elävöittämään vähän tunnelmaa. Kun homma paljastui, sain turpaani ja lujaa. No, snapchat sai sitten hetkeksi jäädä.

Masennuin todella pahoin. Blogi eli ensin hiljaiseloa, sitten se kuoli. Elin jatkuvasti pelossa ja epämiellyttävässä tunteessa, mua ei huvittanut enää kirjoittaa, koska koko se hyväksyttämisrumba oli liikaa ja koskaan ei voinut tietää, onko siellä taas joku lause, mistä tulee riitaa ja minkä takia mua lyödään. Oli parempi kirjoittaa turvallisista aiheista ja harvoin.

IMG_9290

Ja ottakaa muuten tässä vaiheessa huomioon, että kerron syitä blogini kuolemalle. En ko. ihmisestä varsinaisesti muuten. Koska mä tiedän miltä tämä kuulostaa – ihan kamalalta. Enkä halua puolustaa ketään, mutta olihan 1/10 siitä koko ajasta niitä hyviäkin hetkiä. Mutta toi rajoittaminen… No niin, jatketaan.

Tottakai lukijat nyt ensimmäisenä huomasivat suht pienessä ajassa tapahtuneen radikaalin muutoksen. Myös Indiedaysin väki kysyi onko mulla kaikki hyvin, mutta vastasin vain ympäripyöreästi, että vaikeaa on. Sain silti tukea sieltä ja käskettiin olla stressaamatta asiasta, kyllä se tasaantuu.

IMG_6755

Tämän vuoden puolella mua onkin sitten riepoteltu ja moukaroitu niin pahasti, että musta alkoi tuntua (ja tuntuu välillä edelleen), että kynttilää poltetaan molemmista päistä. Lensin pitkin seiniä  ja turpaan tuli mennen, tullen ja palatessa. Päätä hakattiin seinään niin lujaa, että vuodevaatteet ja seinä olivat veressä. Ajattelin päivittäin kuolemaa. Että joko hän tappaa mut ennemmin tai myöhemmin niin kuin usein uhkasi tai sit että mun täytyy ehtiä itse tehdä se ensin. Ja hold your horses – ammatti-ihmiset kyllä tietävät näistä asioista ja saan apua tällä hetkellä. Kuinka siinä nyt kaivat sitten aikaa blogille, kun kaikki energia menee…. Hengittämiseen?

syksy3

Ja nyt rakkaat lukijat ollaan siinä pisteessä, että mun täytyy tehdä valintoja, mitkä palvelee ja tukee tällä hetkellä parhaiten mun omaa jaksamista. Blogi siirtyy uuteen osoitteeseen 1.9., ilmoitan lähempänä uuden osoitteen. Mua on pyydetty toiseen portaaliin bloggaamaan, mutta tällä hetkellä näen järkevämmäksi ratkaisuksi toimia itsenäisenä bloggaajana niin kauan, että saan elämäni kasaan.

Haluan kiittää Indiedaysia ja koko yhteisöä näistä vuosista ja tuesta, mitä sain. En edes löydä sanoja sille, miten paha mieli mulla on tästä kaikesta.

Tämä on yhden aikakauden päätös. Toivottavasti musta tulee vielä joskus yhtä onnellinen, kuin tämän kaiken alkaessa. Eiköhän me kuitenkin olla oikeilla raiteilla, oon nauranut kahden kuukauden aikana enemmän kuin 1,5v aikana. Mulla on paljon ystäviä ja täysin uudet päänvaivat. Kyllä elämä voittaa!

Ps. Kaikki muut somekanavat päivittyvät mulla silti edelleen miltei päivittäin, Snapchat monta kertaa päivässä. Seurailkaa rohkeasti!

Instagram: karostardust
Snapchat: karostardust
Ask.fm: karostardust


tiistai 18. elokuu 2015

DANIEL 6KK

Mun on pitänyt oikeasti valehtelematta jo yli viikon tehdä kuulumispostausta jälleen, mutta se on tuntunut liian raskaalta ja haastavalta. Ja kun mulle yleensä ainoa mahdollinen postaamisaika on ilta, niin tottakai mulla on yleensä silloin ollut menoa… Yleensä kaveritkin virkistyvät kummasti iltaa kohden ja mielummin istahdan sohvalle rauhassa ystävän kuin läppärin kanssa. Joten täällä mä nyt luovan tauon jälkeen olen edelleen, mutta aloitellaan kevyemmistä aiheista. Kiitos muuten ihan valtavasti kommenteistanne, niitä on lueskeltu itkien ja nauraen… ♥

Tosi moni on sanonut mulle, että mun täytyy oikeasti harkita vakavasti, mitä teen blogini suhteen ja se on täysin totta. Tällä hetkellä ei oikein paukut riitä panostaa ja antaa kaikkea. Yhteistyöpostaukset nyt teen tämän taukoni jälkeen sovitusti. Mua oikeasti niin v*tuttaa, kuinka yksi ihminen pystyi pilaamaan tämänkin lähes täysin… AAARGH! Mutta siitä lisää toisessa postauksessa!

Palaillaan otsikon aiheeseen, eli rakas kuopukseni täytti 6kk 12. päivä tätä kuuta. Ihan hullua ajatella, että Danielkin on jo puolivuotias… Toisaalta tuntuu, että Daniel olisi ollut kanssamme jo paljon pidempään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Daniel on loppupeleissä myös suht helppo vauva. Kunhan perusasiat on kunnossa, niin tyytyväisiä ollaan. Daniel on temperamenttisempi tapaus, kuin Sofia ja Benjamin. Ja ehdottomasti seuran-/huomionkipeämpi. Eli toisinsanoen jonkun pitää olla kokoajan Danielin näkökentässä, ettei herraa ala hermostuttaa!

Daniel ei osaa vielä istua, eikä kyllä ryömiäkään. Kova on yritys mönkiä eteenpäin, mutta kun ei onnistu! Ja itsehän oon tietty vaan mielissäni asiasta, ihan kauhulla oonkin lukenut, miten jotkut jopa nuoremmat konttaavat jo… Mulle ainakin itselle iskis järkyttävä ”mul ei oo enää vauvaa” -kriisi, jos tuo äidin pikku sylipötkö konttailis jo! :D Ja muutenkin, saa sitä järkeäkin olla hilkun enemmän päässä ennen moisia touhuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Danielia osaimetin huikean yhden kuukauden perheessä tapahtuneiden kriisejen (väkivallan yms) vuoksi. En vain jaksanut. Eli Daniel on saanut lapsista myös kaikista vähiten aikaa tissiä. Se on silti aika jännää, että Daniel on ollut syntyessään mun lapsista ehdottomasti se kaikista pikkuisin, mutta nyt jos vertaa Sofian ja Benkun 6kk-mittoihin, on Daniel selkeästi isoin. Eli ruoka-aikaan ollaan kotona, aina! Daniel syö jo kaikenlaisia soseita ja myös puuroja, yleensä n. viisi kertaa päivässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Daniel ei muuten paljoa ihmisiä vierasta! Tasan kaksi kertaa on tässä 6kk aikana tullut tilanne, että menisi vieraasta ihmisestä huulet mutruun. Tosin tilanteet ovat olleet myös sellaisia, että minulla on ollut jokseenkin epävarma ja epämiellyttävä olo, olisiko johtunut sitten siitä? Ekalla kerralla olin juuri tapellut ko. ihmisen kanssa ja kihisin kiukusta ja kun Daniel hänet näki, alkoi jumalaton huuto. Toisella kerralla tapasin itselleni täysin uuden ihmisen, kun olin kauheassa paniikissa ja kiireessä tekemässä lähtöä kaverini luota. Sitten kun Daniel näki tämän uuden ihmisen, suunpielet vääntyivät alas ja alkoi nyyhkytys.

Kuitenkaan Daniel ei yhtäkään mun kaveria vierasta pätkääkään, vaikka monia Danielillekin uusia naamoja on ilmestynyt maisemiin. Daniel viihtyy tosin äijäseurassa selkeästi paremmin, haha! Ihmekös toi, kun joutuu äitin naamaa tuijottelemaan päivästä toiseen ja no, Benkun kanssa ei kovin ole yhteistä säveltä vielä esim leikkejen suhteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kysykää ihmeessä lisää puolivuotiaasta Danielista, mikäli jäi jokin ihmetyttämään!


perjantai 31. heinäkuu 2015

THREE WEEKS

Siitä on nyt kolme viikkoa, kun päätin ottaa itseäni ”niskasta kiinni” ja ”ymmärtää arvoni”. Elämäni vaikeimpia päätöksiä, joista tulisin ja tulen todennäköisesti kiittämään itseäni myöhemmin. Paeta vielä kun voin, vielä kun minussa henki pihisee, ennen kuin itsetuntoni on miljoonina sirpaleina ympäri Kasperin ja lopun Seinäjoen katuja. Nyt se on vain puolena miljoonana sirpaleena, joita yritän etsiä ja liimailla pikkuhiljaa kasaan. Prosessi on pitkä, mutta jotenkin haluan uskoa, että joskus ollaan voiton puolella. Oli selvää että tämä on seuraava aihe josta haluan kirjoittaa, mutta olen lykännyt ja lykännyt aloittamista luoden ihan karmean tauon. ”Still alive!” melkein, mutta ei ihan. Mulle kuuluu paskaa, enkä voi hyvin.

Unohtaminen on hankalaa ja muistot sattuu, luonnollisesti. Siinä missä on paljon pahuutta, on myös luonnollisesti jotain hyvää, mikä auttoi joskus roikkumaan siinä veitsenterällä, vaikka jalkoihin sattui. Kukaan ei kuitenkaan enää koskaan toivottavasti tulisi minua vastaan nyrkkiään nostamaan, ajamaan henkisesti nurkkaan ja satuttamaan niin kovasti fyysisesti ja henkisesti.

Aamut ovat alkaneet aika samankaltaisesti joka päivä – herätään, ruokin ja pesen. Sen jälkeen otan itse kupillisen kahvia tai Pepsi Maxia ja painun parvekkeelle savukkeelle kuulokkeiden kera. ”Music on, world off.” Olen aamuisin jopa ihan hyvällä tuulella. Vastaan kavereiden viesteihin, ehkä soittelen muutaman kanssa. Estettyjä viestejä on ylhäällä vilkkuvan kuvakkeen mukaan tullut muutama lisää, mutten avaa niitä. Minulla on tasan yhden ihmisen numero estetty.

Tämän jälkeen alkaa ankara itsensä puunaaminen. Meikit, hiukset, vaatteet – kaiken on oltava tiptop eikä vähän sinne päin. Harjaan hampaat ja suihkauttelen vielä vähän lakkaa hiuksiini; mutta mitä varten?

Tämän jälkeen usein vaunuttelen johonkin. Johonkin. Minulla ei ole päämäärää. Mutta päivärutiinien rinnalla poltan loputtomasti tupakkaa ja näen loputtomasti kavereita. Miehiä ja naisia. Olen niin helvetin reipas, sosiaalinen ja itse neiti aurinkoinen. Jotenkin silti jokainen näkee lävitseni. ”Soittele jos tarvit apua tai sun on paha olla tai iha muutenkin jos siltä tuntuu.” Tuon lauseen eri variaatioita olen kuullut valehtelematta jokaiselta. Vastaan aina ylimielisesti että kuinka niin, mullahan on kaikki jees. Mutta joo soitellaan, tai oikeastaan pistän sulle whatsappissa vaikka koodia. Tuu kuitenkin illalla käymään vaikka sauhuilla, jos sulla on aikaa. En ole koskaan saanut vastausta tuohon ”kuinka niin” -osaan.

Ulkokuoren moitteettomuudesta huolimatta mä palaan kotiin ja siellä odottaa kattoa hipovat tiski- ja pyykkivuoret. Avaamatonta postia, ydinpommin kokenut vaatekaappi ja -huone. Hoidan vain kaiken pakollisen. Mahan täyteen jälkikasvulle, puhtaat vaatteet ja hyvät unet. Tiskaan vaikka sitten sopivan raon sattuessa haarukkaa kerrallaan. Tänään tiskasin raivolla ja hammasta purren tiskit pois ja itkin veden soljunnan tahtiin.

Luen vauvapalstaa, koska olen masokisti ja ilmeisesti tämä olo ei ole tarpeeksi. Pelkään, mitä siellä sanotaan. Varmaan sitä samaa vanhaa, olen niin typerä kun erosin ja olisi kannattanut vähän miettiä, kenen kanssa niitä lapsia tekee. Vaan enpä minä voinut tietää. Mutta ei, tällä kertaa luen suuren otsikon ”Toivottavasti Karostardust tappaa itsensä!!!” Ei oikein tunnu mitään, mutta rintaa puristaa ja sydän särkyy ehkä vähän. Tietäisittepä vaan, mitä kaikkea sitä on tullut 1,5v ajan mietittyä.

Se on suorastaan lamaannuttavaa ja pysäyttävää ajatella, mistä kaikesta sitä joutui yli 1,5 vuodeksi luopumaan. Esimerkiksi miespuoliset kaverit ja ystävät, joiden elämästä olen ollut täysin pimennossa. Jokainen heistä on antanut anteeksi ja sanonut, ettei se nyt minun syy tai omatahtoinen valinta ollut. Silti mietin, että kuinka edes ansaiten noin paljon ystävyyttä, kun itse olin kusipäinen ystävän irvikuva. Olisi pitänyt jo silloin ymmärtää paremmin. Olin täysin eristetty, myös kaikki bloggaajatapahtumat olivat ei-ei ja jätin osallistumatta aina ties millä verukkeella, vaikka todellisuudessa en saanut lähteä.

Ilta saapuu. Poden huonoa omatuntoa blogista paljon iltaisin, vaikka tiedän, että tällaisessa elämäntilanteessa se on viimeinen asia, mistä pitäisi murehtia. Daniel nukkuu, Sofia ja Benjamin ovat isällään. Istun sohvannurkassa ja mietin maksamattomia laskuja ja sitä tiskivuorta. Pyykitkin tursuavat pian ovista ja ikkunoista. Otan iltalääkkeeni. Ihmettelee sometan, kello on ehkä 11. Väsyttää.  Vielä olisi tunti aikaa postaa tämän vuorokauden puolelle! Mistä? Karo ei nyt! Ajan itseni hulluksi. Lääkekin alkaa väsyttää, painun nukkumaan jottei tarvi murehtia vuorokauden vaihtumista. Käyn ehkä vielä tupakalla. Yhtäkkiä iskee paniikki ja ahdistus ja avaan estetyt viestit. Tulen siihen lopputulokseen, etten uskalla. Tänne on tulossa epätoivottu vieras ehkä jälleen ryskäämään ovelle. Kaverit menee nukkumaan yksi toisensa jälkeen, olen itse ahdistuneena sohvannurkassa. Kello on yksi. Kaksi. Uskaltaudun tupakalle. Yksi, kaksi, kolme, neljä. Viisi palaa putkeen. Kuka näitä nyt laskee. Olenhan nyt vapaa. Musiikki pauhaa korvissani.

Perjantai ja lauantai ovat olleet nyt kokonaan erillinen maailma. Helpotus, joka loppuu kuitenkin lyhyeen, kun seuraava aamu lyö nyrkein päin näköä. Joka nurkalla vaanii mahdollisesti itselleni vahingollisia ihmisiä, joita yritän väistää. Olenhan viisastunut?

Olen heittänyt elämässäni vajaassa kahdessa vuodessa enemmän hukkaan kuin koskaan ennen – ystäviä, blogini (!!! Jonka kohtalosta en tiedä), hauskanpidon, onnellisuuden ja mikä pahinta – itseni. En tunne enää ihmistä, joka tuijottaa takaisin peilistä. En ole enää yhtä räkäisesti naurava, aurinkoinen ja kupliva persoona. Hymyilen ujosti ja pelkään iltaisin jokaista raksahdusta, mikä tulee parvekkeen suunnalta.

Parempaa viikonloppua teille. ❤ Haluan vain tietää, että joskus helpottaa. Haluan päästää irti pelosta ja pohjattomasta ahdistuksesta, jota mikään ei ole pystynyt poistamaan, vaikka kokeiltu on vaikka ja mitä.


perjantai 24. heinäkuu 2015

PILKETTÄ SILMÄKULMASSA

Anteeksi melko hurja postaustauko. On monena päivänä pitänyt saada aikaiseksi postata, mutta jotenkin en ole vain jaksanut, ei ole ollut mieltä. Henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut nyt niin paljon, että olen lähinnä viettänyt aikaa paljon kavereiden kanssa jutellen, Netflixiä vahdaten ja parannellut haavojani kaikessa rauhassa. Nyt on jo paljon paljon parempi olo onneksi ja tuntuu että asiat ovat jopa paremmassa jamassa kuin moneen kuukauteen!

Aloitetaan nyt kuitenkin vähän kevyemmällä aiheella. Mulla on ollut aika kauan lävistyskuume, mutta en ole oikein tiennyt, mihin haluaisin lävistyksen… Mulla oli sellainen periaate, että kasvoihin ei enää yhtäkään, mutta muistin erään lävistyksen, minkä olin ihan tosissani ottamassa ensimmäistä kertaa jo pari vuotta sitten…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

… Nimittäin microdermalin ja nimenomaan tuohon kohtaan. Näissä kuvissa se ei kyllä pääse kunnolla oikeuksiinsa, mutta oon tuohon oikeasti ihan in love! Mukavasti kyllä on piristänyt yleisilmettä. Yllätyin kyllä siitä, etten kuollut siihen tekovaiheeseen, sen verran pahoja tarinoita olin netistä lukenut (se on aina virhe). Lävistäminen ei loppupeleissä kovin paljoa enempää sattunut kuin muidenkaan lävistysten tekeminen, mutta se tietenkin kesti vähän kauemmin kuin normaalisti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vähän on kieltämättä vaatinut totuttelua esimerkiksi nukkuessa ja meikatessa. Mä kun oon kova hinkkaamaan naamaani etenkin aamuisin ja se on tullut huomattua nyt pariin otteeseen, että se on kyllä vihoviimeinen virhe mitä tämän kanssa kannattaa tehdä… Heh.

Mitäs tykkäätte? Onko kellään teistä microdermalia? :)


perjantai 17. heinäkuu 2015

THE NICEST DAY

… Vähään aikaan ainakin. Oon nyt tässä jonkin aikaa ollut enemmän tai vähemmän erakoitunut ja tänään päätin pitkästä aikaa tehdä Jennan kanssa jotain mukavaa. On se kumma juttu, kun asutaan samassa kaupungissa, mutta silti välillä tulee aikakausia, jolloin ei nähdä  edes kerran viikossa. Se on mun mielestä jo aika noloa siinä vaiheessa, jos tää yks parhaimmista kavereista asuu juurikin muutamien kilometrien päässä…

No mitä me sitten tehtiin, kun oli niin erityisen kivaa?
Ei mitään maata mullistavaa. Kunhan vaan oltiin. Puhuttiin, kierreltiin ja kaarreltiin kaupungilla, eksyttiin kauemmaskin kävelemään, shoppailtiin. Käveltiin sateessa ja naurettiin paljon. Jenna sanoi jotain todella liikuttavaa mulle, mulla kun on ollut murheita paljon viimeaikoina. Hän kertoi kauniisti äidistään ja siitä miten hän varmasti katsoo tuolta jostain meidän molempien perään, vaikken Jennan äitiä ehtinyt koskaan tavata. Syötiin hiton hyvät patongit.

Yhden asian suhteen en kyllä tajua itseäni alkuunkaan. Miksi aina kun jotain kurjaa tapahtuu elämässäni,vetäydyn omaan yksinäiseen kuoreeni? (Ja ei, kukaan ei ole kuolemassa tai muuta överidramaattista, oon vaan paininut hankalien päätösten parissa.)  En halua puhua kellekään, en ole sosiaalinen. Välttelen ihmisten tapaamista viimeiseen asti, koska eihän  mua naurata tai hymyilytä. En päivitä blogia, koska haluan vain istua pyjamahousut jalassa sohvannurkassa (pienesti välillä  itsesäälissä uiden) ja murehtia ”niin kovin kurjaa” elämääni. MIKSI? Koska  tuohan tarkoittaa käytännössä sitä, että mä kiellän itseltäni juurikin ne asiat, jotka tuovat iloa ja onnellisuutta. Hymyä ja parempaa mieltä. Ja mikä tärkeintä – naurua. Nauru on paras lääke kaikkeen!

P7160029

P7160018

P7160030P7160070
Takki & Dromet – Halonen

Tällaisia pohdintoja mulla tähän vuorokauden vaihteeseen. En oo viikkoon nukkunut oikeasti varmaan edes neljää täyttä tuntia putkeen (lapset eivät valvota, vaan oma pää), joten yritän kerrankin painua pehkuihin  hyvillä mielin  murehtimatta  yhtään mitään. Kiitos tästä päivästä. ♥

Ps. Luca on ehkä maailman kiltein koira.


keskiviikko 15. heinäkuu 2015

RRAUH

Yhteistyössä Fisher Price

Muistatteko, kun tässä postauksessa kesäkuun alussa mainitsin Danielin potkupianosta? Daniel sai silloin Fisher Pricelta tosiaan ikiomaksi kolme ihka uutta lelua, yleensä kun pienempien sisarusten kohdalla tapaa mennä niin, että isosiskojen ja -veljien lelut tulevat käyttöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelu 2/3 on ihana Lion Walker, joka tukee pikkuisten ensi askeleita. Aivan ihana! Kun otin kuvia tästä lelusta, itse sankari oli painunut jo yöpuulle. Mutta eipä Daniel vielä tuota osaakaan hyödyntää täysin, Lion Walker jää siis meillä vielä odottelemaan parempia aikoja. Tosin Daniel on erittäin innostunut jellonan ihanista väreistä, äänistä ja musiikeista. Leijonaa vastapäätä on ollut hyvä olla, kun ollaan harjoiteltu istumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun Danielin puolivuotissynttärit ovat ovella, Daniel on alkanut leikkimään itse yhä aktiivisemmin. Esimerkiksi Daniel mielellään jo tarttuu ja koskee itse leluja, leijonaakin on pitänyt jo hieman nyrkittää. Haha!

Eikös olekin suloinen leijona? Vähän vastapainoa mun mielestä niille iänikuisille kävelykärryille! ;)


lauantai 11. heinäkuu 2015

NEW HAIR

Yhteistyössä Kauneuskeskus LUX, IdHAIR & Cutrin

Kuten edellisessä hiuspostauksessa kerroinkin, niin nyt menneenä torstaina mulla sitten oli vihdoinkin aika uusien hiusten laittoon! Pääsin kuitenkin niin myöhään torstaina pois, etten millään jaksanut heti postata aiheesta… Olin nimittäin yhteensä kahdeksan tuntia kampaajalla! Taitaa olla (ja onkin) oma henkilökohtainen ennätys jo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli siinä hiusten lähtötilanne ilman pidennyksiä, ilman muotoilutuotteita  ja täysin suoraan harjattuna. Hiukset olivat neljässä kuukaudessa kasvaneet ällistyttävän paljon ja kummallista kyllä, myös hiusten kunto oli parantunut merkittävästi sinettipidennyksistä huolimatta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aluksi siis värjättiin mun tyvi takaisin tummaksi. Hiusten värjäämisessä käytettiin aina Cutrinin hiusvärejä. Mähän värjäsin ensimmäisen kerran itselleni tumman ”juurikasvun” melkein vuosi sitten ja kun maaliskuussa se värjättiin pois ja piiloon, oon siitä lähtien kaivannut sitä takaisin. Ja nyt mä sen sain, jee! Lisäksi mun pituudet värjättiin ja sävyteltiin pidennyksiin sopiviksi, aikalailla tummanvaaleiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sinettien kiinnitys. Hiustenpidennyksenä mulla on tällä hetkellä siis IdHAIRilta saatu B’LONG -aitohiuspidennys, 60cm. On muuten pitkät! Vaaleammat hiukset ovat värikoodilla #18 ja tummat raidat #4. Sinettipidennykset kiinnitetään omiin hiuksiin sulattamalla sinetti (vaha) lämpökolvilla, minkä jälkeen sinetti painellaan pieneksi kiinnikkeeksi lähelle hiusten tyveä. Sinettipidennykset ovat pidempi-ikäinen ratkaisu kuin teippipidennykset ja sopivat eritoten paljon urheileville henkilöille ja niille, jotka pitävät hiuksia paljon kiinni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tosiaan kahdeksan tuntia siinä meni, kuten sanoinkin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että aika meni kuin siivillä! Loppua kohden alkoi vähän peppu ja niskat puutua, mutta mitä pienistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA idOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja tadaa! Mä tykkään ainakin ihan hirveän paljon, kivaa vaihtelua! Toi tyviväri ei näy nyt kunnolla missään kuvassa muuta kuin tolleen pienesti, mutta eiköhän niitä kuvia ala tulemaan nyt vähän reippaammin blogiin, kun on fleda kuosissa! ;)

Kirjoittelen vielä myöhemmin siitä, miten ja millä tuotteilla hoidan B’long-pidennyksiäni, sain nimittäin IdHAIRilta ja Cutrinilta ihan mahtavia tuotteita, joihin oon jo nyt täysin rakastunut!

Mitäs te tykkäätte uusista hiuksista, hot or not?

Käykäähän tykkäilemässä myös Facebookissa:
Kauneuskeskus LUX
IdHAIR
Cutrin


keskiviikko 08. heinäkuu 2015

TINKELIHARAVA

Pientä välikevennystä edellisen postauksen vakavuuteen nähden. Tykkään jakaa tällaisia arkea helpottavia omia pirkkaniksejäni, vaikka ne olisivat vähän… No – naurettavia. Mutta en mä ainakaan tykkää ihmisistä, jotka ottavat itsensä liian vakavasti, joten antaa mennä vaan…

Kuten kerroin, sinettien poiston yhteydessä huomasin, että hiuksiin jäi jonkinlainen ”aika” epämiellyttävä rasta. Mulla oli kampaajalla kiire ja aika lopussa, joten urhoollisesti lupauduin selvittämään itse rastan mysteerin. Virhe. Mikään harja ei auttanut, ei mikään määrä tehohoidoilla tai hoitoaineella läträäminen, ei mikään. Pelkäsin jo, että mun täytyy tyyliin leikata se rasta pois. Aina pienelläkin vapaa-ajallani yritin selvittää sitä hiton harakanpesää. Sain idean, että piikkikampa voisi olla pelastus tähän ongelmaan. Mutta koska en piikkikampaa omista ja lähin oli äitini luona ja paniikki oli suuri, niin…

IMG_20150708_170228

… Tiddididii! Kyllä kyllä. Tinkeliharava aka haarukka. Kyllä sai muuten rasta kyytiä! Ja tottakai rinnallaan ah-niin-luotettava Niiskuneidin selvityssuihke.

Tuon haarukan toimivuus perustuu kai siihen, että sillä saa pökittyä vähän ilmaa sinne totaalisen tiiviin rastalaatan väliin ja pelastettua pieniä määriä suortuvia kerrallaan rastan hirmuvallan alta. Näin mä ainakin sen järkeilin päässäni. Koska harjat lähinnä vain pahensivat tilannetta. Ja edelleen haluan korostaa, ettei kyseessä ollut mikään normaali takku, vaan kunnon hulluuden partaalle ajava RASTA isolla alkukirjaimella.

Ja tästä pääsemmekin siihen, että sain idean jakaa teille näitä mun älynväläyksiä aina silloin tällöin täällä blogin puolella! Nämä mun nerokkaat ideat löydätte siis tästä eteenpäin tunnisteella niksinurkka! ;)


maanantai 06. heinäkuu 2015

ÄRÄHDYS

Yleensä en puutu millään tavalla tai ota kantaa siihen, miten netissä mua ja mun elämää ruoditaan, mutta nyt viimeaikoina on mennyt niin reippaasti tämä touhu yli, että mun on aivan pakko avata oma suuni ja hieman ärähtää.

Päätin muuttaa blogini tyylin perheblogista enemmän lifestyle-blogin suuntaan kesällä 2013. Syksyllä 2013 kirjoitin bloggaajasopimuksen Indiedaysin kanssa. Goooood times. Olin selkeästi tehnyt blogini linjausten suhteen elämäni parhaimman päätöksen ja bloggaajaelämä hymyili. Olin erittäin innokas, postasin keskimäärin 35 kertaa kuukaudessa (vanhat postaukset ovat muuten jostain syystä täysin kadonneet, vaikka halusin ne aikanaan vain piilottaa hetkeksi…). Oli huojentavaa tehdä ”omaa juttua” blogissa ja elää omaa elämää blogin ulkopuolella. Blogi OLI mun maailma mun tuntoineni ja hömpötykseni, eikä siihen maailmaan kuuluneet mun lapset, vaikka he ovat muuten mulle maailman tärkeintä.

Yhtä sun toista tapahtui mun elämässä ja blogi hiljeni. En nyt ala niistä asioista selittää sen enemmän, koska tämä postaus ei nyt tuota aihetta käsittele. Mutta yhä enemmän lukijat alkoivat kaivata juttua lapsista ja päätin alkaa pyyntöjä hiljalleen omissa rajoissani toteuttaa. Ahdisti. Tuntui, että joudun jälleen hukkaan blogini kanssa, mutta minkäs teet kun miellyttämisen tarve on nii suuri. Into rapisi, kun aika meni osittain murehtien ja tarkkaan suunnitellen sitä, mitä kirjoittaa ja mitä ei.

Tänä keväänä (oikeastaan toukokuusta alkaen) olen saanut kirjoitusintoni takaisin, koska LUULIN löytäneeni bloggaajaidentiteettini jälleen ja LUULIN kaiken olevan tasapainossa.

Mutta joku raja menee myös sillä paskalla, mitä minä suodatan. Tällaisillä hetkillä sitä kysyy itseltään, että onko kaikki tämän arvoista?

Musta voi olla mitä mieltä haluaa, mutta mun lapsia EI HAUKUTA. Mun lapsia ei muuten myöskään pahoinpidellä, vaikka keskimmäiseltä etuhammas ”puuttuukin” (on painunut sisään, kun kompastui ja löi hampaansa eteisen kovaan lattiaan). Lisäksi mun muutkin perheenjäsenet voi jättää rauhaan. He ovat viattomia osapuolia myös siihen, että olen itse itseni halunnut esille nostaa. Ja ei, kukaan ei myöskään kasvata tai hoida lapsia MINUN puolestani tai astu muutenkaan varpailleni.

Halusitte enemmän juttua lapsista ja tässä on siis ihan oikeasti se kiitos? Kiitos siitä, että uhrauduin myös blogin kannalta liian suuresti vain miellyttääkseni valtavaa hyeenalaumaa. Ensimmäistä kertaa IKINÄ voin koko sydämestäni todeta, että olen asian takia itkuinen, ahdistunut ja petetty.

Tämän vuoksi totean, että blogin linjaus muuttuu jälleen. Takaisin siihen malliin, kun minulla oli hyvä olla ja missä se oli ennen tätä farssia. En puhu erikseen lasteni elämästä. Jos heitä joskus näkyy kuvissa, niin okei. Jos heistä mainitaan jotain, niin okei. Olen äiti, olen perheellinen. Mutten varsinainen perhebloggaaja. Enkä lasten asioita enää pui julkisesti. Tervetuloa (takaisin) blogin uudet vanhat paremmat tuulet.

Loppuun vielä mielipidettäni kuvaava ja blogiuskottava kuva  viimekesältä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ps. Kirjoitusvirheitä voi olla roimasti, kirjoitin tämän kännykällä.


lauantai 04. heinäkuu 2015

HAIR CRISIS

Yhteistyössä Kauneuskeskus LUX

Mulla on ollut jo jonkin aikaa pienimuotoinen paniikki hiusteni kanssa. Sain niistä juuri hetki sitten erittäin mieluisen väriset, mutta eihän mun ihana tummanvaalea värini tietenkään kotikonstein pysynyt hirveän  kauaa mun tukassa täydellisenä. Lisäksi mun sineteillä alkoi olla jo ikää sen hulppeat 4kk, joten hätä oli erittäin suuri, kuten arvata saattaa! Multa ei ollut lähtenyt yhtäkään sinettiä päästä, mutta kasvua oli tullut jo aika reippaasti ja erään alkukeväästä sattuneen tapaturman vuoksi mun sinetit olivat kehitelleet aikamoisen takkupesäkkeen niskaan, joka alkoi jo ikävästi tuntumaan. Sainkin jo toukokuun puolella viestiä Kauneuskeskus LUXista, että josko olisin innokas tekemään heidän kanssaan yhteistyötä. Sen verran mahtavalta koko paikka vaikutti ja henkilökunta mukavalta, että päätin tarttua tilaisuuteen.

Kauneuskeskus LUX sijaitsee aivan Lapuan keskustassa ja kauneuskeskuksesta saa melkeinpä kaikki esimerkiksi itselleni tarvittavat kauneuspalvelut kampaamopalveluista rakennekynsiin ja ripsienpidennyksiin. En ollut vielä koskaan löytänyt paikkaa, joka löisi kaikki kärpäset yhdellä iskulla, mutta nytpä löysin! Ja eipä  näin seinäjokisena toi Lapua mitenkään paha ole, kun sinne kuitenkin ajaa vain vajaassa 20 minuutissa!

Mutta takaisin mun hiusasiaan. Eli tapasin ensin ihanan parturikampaajan Tarun, jonka kanssa tehtiin mun hiuksia koskeva suunnitelma. Aika selvää oli se, että ensin multa pitää ottaa vanhat ja jo vähän huonokuntoisiksi menneet sinettipidennykset pois. Mulla on itsellä niin paksu tukka ja sinettejä oli ihan hirmuisen paljon, että tähän olisi varattava kokonaan oma kertansa. Lisäksi kun mun sinetit oli kiinnitetty vähän ei-niin-tavanomaisella tekniikalla, ne olisivat varmasti erittäin lujassa.  Katseltiin siinä reilu puoli tuntia vähän hiusvärikarttoja ja suunniteltiin sitä tulevaa tukkaa! Päästiin mun mielestä niin hyvin yhteisymmärrykseen ja ”lopputulokseen”, etten oikeasti malta ollenkaan odottaa mun hiusremppaa! Vielä en kerro kuitenkaan mitään sen tarkemmin. ;)

IMG_20150702_152036 IMG_20150702_152233

Mun kuvat ilmestyvät nyt muuten blogiin varmaan ainakin hetken näin kännykkälaatuisina, oon nimittäin hukannut mun kameran laturin niin perusteellisesti, ettei sitä löydy oikeasti yhtään mistään! En vain tajua, kuinka oon saanut sen jonnekin niin hyvään jemmaan…

IMG_20150702_145017

IMG_20150702_144951

Ja no niin, mitä mä edes sanoisin. Mun kannalta ei ollut yhtään liioiteltua, että siihen oli varattu kuutisen tuntia! Voi kyllä! Niin sitkeässä oli mun pidennykset. Vitsailtiinkin, että kyllä nää olisi varmaan pysyneet itsekseen maailmanloppuun asti, ellei niitä olisi poistettu, haha! Mutta muuten omat kokemukset sineteistä oli kaikkiaan todella hyvät, vaikka mua niistä peloteltiin. Sinetit aion nyt seuraavaksikin ottaa, vaikka harkitsin myös teippipidennysten kokeilemista. Mutta sinetit mun käsittääkseni sopii paremmin, jos tykkää pitää esimerkiksi tukkaa paljon kiinni, kun ovat huomaamattomammat. Ja kolmen lapsen äitinä ei kyllä hirveästi tule hengailtua tukka täysin vapaana…

IMG_20150702_152243

Ja ylläoleva kuva vähän jo demonstroi omalta osaltaan sitä, mihin kuntoon osa pidennyksistä oli jo mennyt… Ei sitä niin tajunnut, kun ne olivat päässä. Huhhei…

No, nyt ollaan sitten vielä viisi pitkää päivää (haha) ”megalyhyellä” tukalla. Mutta mun omat hiukset olivat kyllä kasvaneet tuolla alla ihan valtavasti! Suorastaan järkytyin. Ennen solisluihin asti yltäneet hiukset olivat kyllä tehneet kunnon spurtin!

Kiitos vielä Kauneuskeskus LUX, eiköhän tää hiuskriisi pian taltu! ;) Käykää muuten tykkäämässä LUXista Facebookissa tai seuratkaa Instagramissa. Etenkin Insta on täynnä upeita kynsi- ja ripsikuvia, joista varmaan moni löytää inspiraatiota!


maanantai 29. kesäkuu 2015

PERFECT SUMMER DAY

Tänään (tai siis eilen?!) oli mielestäni ensimmäinen todellinen kesäpäivä! Koko päivän oli mielettömän aurinkoista ja välillä suorastaan kuuma, ai että me nautittiin. Oltiin (ja ollaan muuten edelleen!) kyläilemässä äitini luona ja vietettii oikeastaan koko päivä ulkona. Leiriydyttiin takapihalle ennen kahtatoista ja vasta seitsemän jälkeen illalla päätettiin siirtyä takaisin sisätiloihin. Aivan mahtavaa, nyt on kyllä niin virkistynyt mieli.

Karoliinan kuvat2

Mä otan muuten ihan hirveästi mun kännykällä ”turhia” kuvia, jotka eivät ikinä ole tarpeeksi järkeviä tai asiayhteyteen kuuluvia normaalipostaukseen tai instaspämmiin, joten tällaiset snapshot-postaukset voisi olla kivoja, kun päätin loppupeleissä kuitenkin ne Instapostaukset lopettaa sitten kokonaan. Juokseehan tuolla blogin reunassa (mobiilissa alhaalla) tuo palkki, missä ne kuvat ovatkin kokoajan näkyvillä, haha!

Karoliinan kuvat3

Mutta takaisin asiaan. Paistateltiin sitten koko porukka ihanaa kesäpäivää. Tehtiin ulos kunnon eväät joita naposteltiin kaikki ja oikeasti – voiko päivää paremmin viettää! Oon vieläkin ihan fiiliksissä, tulee niin elävästi jotenkin oma lapsuus mieleen. Se oli aidosti hyvää aikaa se. Mun mielestä ehkäpä elämäni onnellisinta aikaa ja luonnollisesti myös huolettominta. Enkä tarkoita mitään koulukiusaamisia tai muita kurjuuksia. Vaan yleiskuvaa. Kaikesta huolimatta olin onnellinen. Haluan varmistaa, että myös omilla lapsillani on paras mahdollinen lapsuus. Pystyisinpä taata sen, että myös he kahdenkymmenen vuoden päästä tuntevat lapsuudestaan samoin, kuin minä omastani nyt.

Karoliinan kuvat4

Hengailtiin kaikki saman keltaisen rantaviltin päällä, missä mäkin oon ala-asteikäisenä köllötellyt auringossa, syönyt päärynämehujäätä ja lueskellut Aku Ankkaa. Tuntui vähän hassulta, kun palasin mielessäni siihen aikaan. Mitähän olisin ajatellut, jos mulle olisi silloin sanottu, että vielä tulee päivä – vajaan kymmenen vuoden päästä – jolloin katselet kolmen lapsesi leikkivän samalla viltillä? Haha, pienistä asioista sitä voikin syntyä erittäin syvät ja nostalgiset mietteet!

Karoliinan kuvat5

Tänään me myös grillailtiin vaihteen vuoksi. Se oli täydellinen lopetus täydelliselle päivälle. Mun mieli on ollut tosi synkkänä viimeaikaisten vastoinkäymisten vuoksi, joten tämä päivä tuli erittäin tarpeeseen myös mulle. Hetken sitä osasi vain elää hetkessä murehtimatta, iloita leppäkertusta ruusupuskassa tai pienistä kukkasista Sofian ämpärissä, nauraa Benjaminin ja Danielin touhuille ja palata muistoihin, jotka hymyilyttävät vielä viidenkymmenenkin vuoden päästä.

Karoliinan kuvat6

Mistä sä tulit iloiseksi tänään?

Maailman parasta alkavaa viikkoa!


torstai 25. kesäkuu 2015

VOITTAJA

Mun piti arpoa tämä jo tiistaina ja oon kaksi päivää myöhässä! No, tiedättehän miten sanonta kuuluu. Parempi myöhään…

Ensinnäkin haluan kiittää osallistujia, teitä oli ihan huikeasti! Instagraminkin puolella osallistuttiin todella reippaasti! Tällä kertaa voitto kuitenkin napsahti blogin puolella osallistuneelle, nimittäin…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onnea Kahvipapu (ihana nimimerkki)! Sulle lähtii Dolce Gusto -kone ja muutama paketti kaffia! Laitan sulle ihan kohta sähköpostia!


maanantai 22. kesäkuu 2015

PROJEKTI NIMELTÄ LEIKKIMÖKKI 4

Neljäs osa jo! Äitini kanssa kun juteltiin näistä mun leikkimökkipostauksista, niin naureskeltiin, että näitä tulee varmaan sata… Nimittäin tultiin vähän siihen lopputulokseen, että tuo leikkimökki on varmasti sellainen ikuisuusprojektin tyylinen juttu. Koskaan ei tule täysin valmista, mutta tykkään kuvailla uusia juttuja ja uusia järjestyksiä/ideoita, jos joku siitä tosissaan inspiraatiota saa – kuten yksi aivan ihana lukijani tokaisi! Siitä tuli oikeasti tosi hyvä mieli. Niin sitä pystyy vaan vähän huomaamattaankin kenties olla muillekin avuksi, näin ”pienellä” asialla kuin yhdellä postauksella ja blogin pitämisellä. Mutta nyt syvällisyydet sikseen…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pihaan on tullut aita (joka rajaa muutenkin kätevästi äitini takapihaa), mökkiin on kannettu ihana Brion hella ja tietenkin vähän siivoustarvikkeita, oven yllä on hevosenkenkä tuomassa onnea ja avaimet ovat saaneet oman naulansa. Alkaa olla jo äärimmäisen kodikasta, voisin edelleen ihan hyvin muuttaa itsekin tuonne!


lauantai 20. kesäkuu 2015

KESKIKESÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on jo varmaan vähän myöhäistä toivotella hyvää juhannusta, mutta toivottavasti teillä kaikilla on ollut oikein erinomainen sellainen! Meillä juhannus on mennyt aikalailla perinteisissä merkeissä, ollaan vain syöty (grilliruokaa tietenkin) ja nautiskeltu oloistamme. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta mun mielestä ei tarvitse ollakaan. Itse en ole kyllä tuon ”kummemmin” ikinä juhannusta viettänytkään, lähinnä vain juuri rauhoittuen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan hullua, että nyt sitten on ”keskikesän juhla” vietetty ja päivät alkavat kuulemma jälleen lyhenemään. Mulla kyllä taitaa olla joka vuosi sama ihmettelyn aihe, vaikkei asia siitä ikinä muuksi muutu, haha! Jos rehellisiä ollaan, niin mun mielestä nyt on ollut onnettomin kesän alku ja kesäkuu ikinä. En muista, että koko mun elämäni aikana olisi ollut vastaavaa – tällaiset lähinnä alkukevään säät miltei läpi kesäkuun. Tuntuu, että toukokuussakin oli aika-ajoin lämpimämpi kuin nyt on ollut yhtenäkään päivänä toistaiseksi. Tai no oikeastaan huijaan, tänään oli ensimmäinen oikeasti tosi kuuma päivä, muttei sitäkään iloa hirveän kauaa kestänyt, yh…

Mutta eipä mulla ollut nyt tätä jaarittelua kummempaa asiaan, kunhan tulin ilmoittelemaan itsestäni, että hengissä ollaan ja juhannus meni sangen mukavasti!

Ootte varmasti myös odotelleet, että koska arvon kapselikeittimen. No mä arvon sen tiistaina, eli nyt viimeiset hetket osallistua Dolce Gusto -masiinan arvontaan!


torstai 18. kesäkuu 2015

KESÄKEITTO

Haluan esitellä teille mielestäni ehdottomasti yhden parhaimmista kesäsafkoista! Nimittäin kesäkeiton. Osalle varmaan tuttu klassikko suoraan lapsuudestakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei ehkä mikään maailman kaunein ruoka sinänsä, mutta maailman parasta tällä hetkellä, nam nam!

Ja tämähän on äärimmäisen helppo valmistaa (joten en iske mitään varsinaista reseptiä), samaan soppaan heitetään vain uusia perunoita, kesäkurpitsaa, porkkanaa, kukkakaalta, kevätsipulia varsineen, herneitä ja purjoa. Ja tietty maito! Me unohdettiin epäonnisesti tosin kesäkurpitsa tuosta, nyyh, mun lemppari… Meidän versiossa on tosin lisäksi myös voimakasta Koskenlaskija-sulatejuustoa, suosittelen oikein lämpimästi!

Oikein teemaan sopiva keskikesän herkku, siitä vaan kokeilemaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA