tiistai 28. lokakuu 2014

Insta lately 9

Eli kuukausittainen instakurkkaus, olkaa hyvät! IG: @karostardust

Insta9

[1] Minäkin, minäkin! Tästä olikin jo blogissa aiemmin puhetta. Tykkäsin, vaikka aika paljon ennakkoluulojakin omasin. [2] Tukka koki testiuudistumisen, joka osoittautui älyttömän hyväksi ideaksi. Tällä tummalla juurella on nyt talsittu pian pari kuukautta, enkä ole kyllästynyt ollenkaan, päinvastoin. [3] Omat rakkaat kullannuput päikkäreillä. ♥ Voiko suloisempaa näkyä olla? [4] Hihi, mun inttileskeys loppui ja juhlan kunniaksi laittauduin. Ihan omaksi iloksi tosin vain.

Insta10

[1] Oltiin Janeten kanssa moikkaamassa ihanaa Teijaa, jota en ollutkaan nähnyt aikoihin! ♥ [2] Posti toi Valiolta syysterkkuja ja uudet Yuju-vilvoitusjuomat testiin. Tykättiin kyllä! [3] Joo joo meikä ja naama taas  vaihteeksi. [4] No siis… Hmm, tämä niin paljon. Heh!

Insta11

[1] Olin oman ylhäisen itseni kanssa Coffee Housessa nautiskelemassa tuota ihanaa lohileipää. [2-4] Niiin paljon meikäläisiä ja yks pallonenkin! Mulla on muuten tästä kollaasista jotenki tosi huonot vibat, oon ollut jotenki tavattoman masentunu näiden kuvien aikoihin ja jotenki tää ajanjakso tuntuu sumealta, vaikka täs neljäs kuvas on ehkä reilu viikko vaan yhteensä. Hyi ettää.

Insta12

[1] No #selfie. Näytän jotenkin hirveän kiltiltä ja herttaiselta, hmm. Bwahahahah. [2] Tsihihihiii näitä  tämmösiä söpöilyjä on kiva aina välillä kattella. Massunen! [3] Ja sitten se massusen sisältö eli meidän rakas pikkujäbä ultrassa! Voi huomatkaa nyt, kuinka toinen haukottelee niin lutuisesti. ♥

Insta13

[1] Vauvan  ekat omat töppöset anopilta, noi oli jotenkin niin suloiset, että jaksan vieläkin ihastella niitä todella! Aaww. [2] Mustavalkonaama, joskus jaksan näyttää jopa suhteellisen ihmiseltä. Tai siis, yrittää. [3] Gaala jäi väliin, mut pikkuvikoi. Mul oli kerta tuollainen pusutin himassa. ♥

Ps. Alkaa olla viimeiset hetket aikaa kysyä Sofialta!


lauantai 25. lokakuu 2014

Kysy Sofialta!

Monia kysymyspostauksia tehneenä päätin, että nyt olisi vuorossa kysy Sofialta -kysymyspostaus! Oon saanut tähän inspiraationi myös muutamasta seuraamastani perheblogista, jossa on tehty vastaavanlaisia postauksia. Idea on niin mainio ja postaukset olleet niin hauskoja, että pakkohan munkin on tätä kokeilla!

Eli ideana on yksinkertaisesti se, että voitte kysyä Sofialta jättämällä kiperät kysymyksenne tämän postauksen kommenttiboksiin! Aikaa on 29.10. asti, jottei nyt hirveän suurta kysymysvuorta ehdi Sofialle tulla ja jotta Sofia ehtisi vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, haha! Vastaukset laitan blogiin joko haastattelemalla Sofiaa videolla, tai sitten kirjoitan Sofian vastaukset ylös. Vähän riippuu myös tietysti tuon ylivilkkaan neitosen keskittymisestä ja yhteistyöhalusta, mutta kumpi olisi teidän mielestänne kivempi vaihtoehto? Muistakaahan sitten kuitenkin, että kyseessä on vajaa 3v neiti, joten kysymykset sitten sen mukaan, ettei tule mitään liian hankalaa. :)

Lokakuu 20142

Ps. Toivottavasti teillä blogikollegoilla on ollut tänään oikein mainio päivä BID2014 -tapahtumassa ja toivotan myös oikein hauskaa gaalailtamaa! Harmittaa vietävästi, että jouduin nämä karkelot skipata, mutta seuraavaa kertaa odotellessa!


maanantai 20. lokakuu 2014

Koukuttava surullisuus

Vaikea alkaa kirjoittaa edes aiheesta, enkä halua edes tietää, monestiko joudun tätä pyyhkiä ja editoida, mutta yritetään nyt sitten, kun asiaa on tullut juuri hiljain pohdittua. Ja onhan multa näitä syvällisempiä postauksia toivottukin. Sooooo…

Suoraan sanottuna tämä aika vuodesta on melkeinpä se kaikista veemäisin. Loka-marraskuu, yhtä painajaista jo niin monta vuotta, kuin jaksan muistaa ja kelata taaksepäin. Mä olen tähän aikaan vuodesta ihan hiton surullinen. Ennemmin käytän nimenomaan tuota termiä surullinen, kuin masentunut. Vaikken edes tiedä enää, kumpi on lähempänä totuutta. Ainakin näin syksyisin, kun tunnen oloni merkittävän kurjaksi. Plus saako nyt syyttää vielä kaupanpäällisiksi hormoneitakin?

Näihin aikoihin kaikki mahdolliset huolet nostavat päätään, nyt tuntuu vielä, että jostain syystä tuhat kertaa korostetummin. Tähän olen kehitellyt erittäin omituisen, mutta varmasti osittain ihan totta olevan syyn:

Oikeastaan kaikki vain tuntuu välillä olevan liiankin hyvin.

Ja tuolla tarkoitan lähinnä oman elämän tärkeimpiä ja oleellisia asioita. Toki mulla on oikeasti ongelmiakin, pienempiä ja suurempia – suoraan sanoen välillä rahahuolia (välillä tuntuu, että kenelläpäs ei) – loputtomia laskuja, uusi kämppäkin pitäisi löytää ja etsiä vielä sopiva rako loputtomalle kamojen pakkaamiselle, vaikka supistaa ja joudun pitää taukoja useamman kerran tunnin sisään. Minusta puhutaan ämpäritolkulla paskaa netissä, olen välillä vain niin loppu henkisesti ja fyysisesti. Parempi bloggaajakin voisin olla. “Älä valita, ihmisillä on paljon isompiakin ongelmia”.

Mutta mulla on upeat lapset. Kolmas lapsi tulossa, pieni vallaton poika, joka nytkin potkii masussa ja on mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös täysin terve pieni yksilö. On välittävä perhe. Rakastava puoliso. Auttavat ja kuuntelevat ystävät. En ole edes omasta mielestäni välttämättä aina oikeutettu valittamaan, olemaan surullinen ja tuntemaan toivottomuuden ja riittämättömyyden tunteita. Kiitollinenhan tässä pitäisi olla, toki olenkin. Erittäin äärimmäisen kiitollinen. Mutta kun… Ihminen minäkin vain olen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tiedä miksi sorrun tähän, onko tää joku suomalaisten juttu, mutta pakkohan mun on välillä ajatella ahdistavia ja pahojakin asioita noista em. jutuista, jotka on hyvin. Mitä jos mun lapsille, perheelle tai miehelle tapahtuu jotain? Voiko masuvauva varmasti ihan hyvin ja meneekö kaikki hyvin loppuun asti – onhan netissä meille molemmille toivottu vaikka mitä pahaa? Mitä jos mun ystävät vain… kyllästyy jotenkin muhun, ei jaksa kuunnella mua? Ei ne varmaan jaksakaan aina, oonhan mä taas se ainoa tyyliin, joka on paksunakin. Oonko mä huono ystävä, kun en aina ensimmäisenä jaksa pitää yhteyttä, kun mulla on nyt vähän vaikeaa? Oonko mä huono tyttöystävä? Oonko mä paska äiti?

Pahoilla asioilla on helppo vaivata päätään ja aiheuttaa itsensä ympärille ahdistuksen sumukuplan, joka on itsessään potentiaalinen pilaamaan läheistenkin päivän. Kuten olen miljoonasti toitottanut – mulla on ollut todella rankka vuosi. Ja nyt kun hyviä asioita ilmenee ja kaikki tuntuu menevän paremmin, purkautuuko joku patoutunut ahdistus, tuntuuko oudolta? Surullisuuteen on helppo jäädä koukkuun. On jotenkin pakko olla paha mieli, että tuntee olevansa tässä, juuri nyt. Olen kuullut miljoona kertaa tämän saman jutun miljoonalta eri taholta – ystäviltä, kavereilta, tutuilta, kissan kaimoilta jne: Jotkut eivät “osaa olla” ikinä täysin onnellisia ja tyytyväisiä. On epämukavaa ja omituista, jos kaikki olisikin hyvin. Itse olen tiedostanut sen, että jopa vähän pelkään onnellisuuden tunteita. Olen kokenut elämässäni jotenkin niin paljon pahaa, että luotan enemmän siihen tuttuun ja turvalliseen, paskaan tunteeseen. Ja sitähän mä myös tiedostamattanikin kaivan, joka asiasta, kokoajan. Kohtahan se onni kuitenkin viedään pois, vai? Kyllä mä jaksan iloa ja hyvää mieltä ottaa asioista irti, että siinä mielessä en kyllä täysin lamaantuneen masentunut ole. Joskin se fiilis on pääosin lyhytaikainen. Lapset ovat Taivaan lahja, heidän ansioistaan onneksi tiedän, että aitoa onnea ja iloa tässä maailmassa kyllä on. Lapset ovat ehdottomasti voimavara.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onnellisuus on omasta asenteesta kiinni, mutta niin on surullisuuskin. Mä nyt olen vain tällainen. Haluaisin olla toisenlainen, vaikka yleensä positiivisuuden puolesta liputankin. Miten tästä tunteesta pääsee eroon? Päätöntä pohdintaa.

Onko kellään teistä samanlaisia ajatuksia? Olisi ihan helpottavaa kuulla, etten ole yksin.


tiistai 14. lokakuu 2014

Keep calm it’s a…

Eli rakenneultra onnellisesti takana! Muutamat olivat ehtineet jo huolestua, kun en ole tullut vielä päivittämään mitään julkiselle puolelle, mutta mulla onkin ollut tänään monta rautaa tulessa ja tunnen itseni pitkästä aikaa kovinkin ahkeraksi!

Mutta palatakseni ultraan, kaikki oli siis erinomaisesti, juuri niin kuin olla pitääkin. Mua jostain syystä jännitti nyt rakenneultra paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin, en tiedä miksi! Oon kuitenkin ollut koko päivän ihan fiiliksissä siitä, että kolmaskin murunen vaikuttaa olevan täysin terve ja ihana kullannuppu, jota nyt sitten vain odotellaan kovasti helmikuussa syntyväksi! Mä kyllä tiedän, mitä tietoa kaikki odottavat eniten, mutta pohjustetaas vähän… ;)

Eli kuten Facebookissa olenkin maininnut, olemme tienneet tulokkaan “aika varman” sukupuolen jo hyvän tovin. Tarkalleen ehkä nelisen viikkoa? Kuitenkin esimerkiksi viime viikolla sairaalassa omaksi “järkytykseksi” eräs toinen ultraaja antoi vauvasta ihan päinvastaisen veikkauksen! Se oli erittäin hämmentävää, kun oli jo ehtinyt tietyllä tasolla varautua siihen, mitä ensimmäisenä varmana lupailtiin, vaikka molemmat vaihtoehdot ovat tietenkin meille yhtä rakkaita ja yhtä tervetulleita. ♥ Mun äidinvaisto sanoi kuitenkin kokoajan, että tuo ei voi pitää paikkaansa ja se on väärin, kyllä minä tiedän, kumpaa sukupuolta minun lapseni on. Seuraavana päivänä ennen kotiutumista kysyin vielä, että josko sittenkin asian voisi vielä tarkastaa… Ja pädäm, oikeassahan minä olin ollut kokoajan! Emme kuitenkaan halunneet vielä julkistaa asiaa, vaan odottaa tällai perinteisesti rakenneultraa.

Ja tänään rakenneultra varmisti jälleen asian. Tieto vauvan sukupuolesta on ainakin näillä näkymin ihan pomminvarma, näimmehän sen itsekin.

babyboy

POIKA!  ♡

ID20141014_113621

Nyt on vain niin onnellinen ja kiitollinen olo kaikesta, etten oikein tiedä, miten jatkaa järkevästi tätä postausta. Toivottavasti vain nämä inhottavat supistelut olisi nyt rauhoittumaan päin! Mulla oli rakenneultran yhteyteen varattu lääkäriaika siirtynyt, joten talsin huomenissa vielä ihan normaalisti neuvolaan, sekin on aina mun mielestä jotenkin yhtä mukavaa!

Nyt kun ollaan taas vähän aikaa elelty blogin puolella vauvahumussa, niin palaillaan seuraavaksi taas normaalein postausaihein. Siihen asti, adioooos!

Ps. Olethan muistanut äänestää meikäläistä? ♥


sunnuntai 12. lokakuu 2014

Puoliväli ylitetty!

Vaikka sanoin alusta asti vältteleväni odotusajasta kirjoittelua, niin pakkohan sitä on nyt aina väliin raskauskuulumisia kertoa, kun niitä on toivottu ihan älyttömästi jatkuvalla syötöllä! Ja mikäs sen parempi väli sille kuin tämä hetki, kun puolivälikin on jo ylitetty. Ehkä mun olisi aika höllätä vähän otetta ja kirjoitella vaan aiheista, jotka kuitenkin ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä? En tarkoita nyt, että blogi muuttuisi takaisin perheblogiksi, en todellakaan. Se vaan ei ole yhtään mua ja oikeastaan mun blogia ja edelleenkin haluan varjella lasteni yksityisyyttä. Mutta tuskin kukaan vastustaa ideaa, että lapset näkyisivät hippusen enemmän ja mä hippusen enemmän avaisin arkeani masunkin kanssa iloineen ja suruineen? Mitäs mieltä olette tästä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meneillään on 21. raskausviikko. Tässä raskaudessa…

… Olen vähän jopa potenut huonoa omatuntoa siitä, etten ole niin hirveästi dokumentoinut masuni kasvua tai kirjoitellut koko raskaudesta mihinkään. No, vielä ehtii!

… Tunsin potkut vähän ensimmäistä ja toista raskautta myöhemmin. Siis sillai selvästi. Tämä selittynee sillä, että mulla on istukka tällä kertaa ihan edessä, mikä on myös uutta. Tämä on aiheuttanut myös synnytyksen kannalta isoja kysymyksiä, mihin perehdyn myöhemmin tarkemmin, jos aiheellista.

… En ole kerryttänyt vielä yhtään painoa. Mun paino nousi jo yhdessä vaiheessa vajaa sata grammaa, mutta on jälleen laskenut hieman jopa lähtöpainon alapuolelle. Tämä on aika omituista ja mulle epätyypillistä – ainakin, kun vertaa kahteen edelliseen raskauteen. Esimerkkinä Benkusta mulle oli jo tässä vaiheessa tullut arviolta seitsemän kiloa. Toki mä olen nyt kaikin puolin muutenkin kiireisempi, kuin milloinkaan aiemmin.

… Mun riesana on jälleen ennenaikaiset supistukset. Aika samoihin aikoihin tavanneet aina alkaa, puolivälin tienoilla. Nyt ollaan pari viikkoa edellä “normaalia aikataulua”. Nämä ovat tosin kipeämpiä ja napakampia, mutta se on vain hyväksyttävä, että mä olen supistusherkkä. That’s it. Sen mukaan mennään ja ollaan ja kuunnellaan omaa kroppaa.

… Edelliseen viitaten olen siis ehtinyt jo käymään sairaalassa ja hakemassa supistuksia estäviä piikkejä.

… Masu on tosi pyöreä, mutta täysin eteenpäin työntyvä. Paljon suurempi, kuin esim. Benkkua odottaessa.

… Rakenneultra koittaa tiistaina, mutta tiedämme jo esimerkiksi vauvan sukupuolen. ;) Mutta jaiks, ylihuominen jännittää silti erittäin kovasti! Koska pääasiahan on luonnollisesti aina se, että kaikki on vauvalla hyvin, mitä en kyllä epäile, koska näitä ultria on  np-ultran jälkeenkin ollut monta.

Lokakuu 20141

… Olen vaivoista huolimatta kuitenkin kokenut voivani hormoneiden tienoilta paremmin, kuin aikaisemmin. Olen kovin itkuherkkä, mutta myös niin kovanaama, että yritän peitellä sitä, haha! Ei mua oikeasti itkettänyt esimerkiksi se niin paljon, että mun pikkuveli täytti 20. Eikä se, että tänään oli mukavaa käydä saunassa, eikä mua ole pariin tuntiin supistanut. Eikä se, että mietin nuudelipussin tunteita, kun se jätettiin yksin kauppaan. Eikä se, että synnärillä oli niin ihanaa, kun Jesseä puhuteltiin isänä. Mutta suuremmilta itkupotkuraivareilta on ainakin säästytty, hyvä hyvä! Tietysti tunteet ailahtelevat nopeasti laidasta toiseen, mutta se annettakoon anteeksi.

… Verenpaine on tosi matala, mutta salmiakki närästää niin hitosti. Damn.

… Mulla on (jälleen) aikamoinen tarve olla äitini seurassa! Tää on kyllä hassu juttu. Äiti on ollut mulle aina niin läheinen ja rakas, mutta se jotenkin aina korostuu odotusaikana, vaikkei me sinänsä raskaudesta tms puhuttaisi edes, vaan ihan normaalit aiheet riittävät! Kai se on omalta osaltaan jonkinlainen tuki ja turva tässäKIN asiassa.

… Aika on mennyt hirmuista vauhtia. Toki mulle tulee välillä sellaisia ajatuksia, että voi kun menisi edes kymmenen viikkoa eteenpäin, mutta yritän nyt nauttia tästä  ja olla huolehtimatta sen suurempia, vaikka mua riivaa odotusaikana aina ne tietyt pelot jne, kuten varmasti jokaista odottavaa äitiä. Ja se masuhaikeus on ilmeisesti äideillä niin hämmentävän kova, että nautin nyt tästä pallerosta ja pienistä potkuista.

… Sofia on hyvin tietoinen tulevasta pienestä ja selkeästi vauva on myös Sofian ajatuksissa päivittäin. Sofialle tämä odottavan aika taitaa olla vielä pidempi, kuin mulle! Facebookissa olenkin esimerkiksi kertonut, että Sofia on laulanut masuvauvalle, pusutellut ja ihmetellyt, että “mitä sinä siellä oikein teet?”. Sofia myös tietää ilmoittaa tasaisin väliajoin, että pikkuinen syntyy helmikuussa ja että vauvan päälle ei saa tulla istumaan. Kaikista hauskinta mun mielestä on kuitenkin se, että Sofia on monesti sanonut näin: “Se on vauvan koti! Sofiakin on asunut siellä!” ??? :D Miten noin pieni ymmärtääkään tuollaisia asioita, mä en nimittäin ole tuollaista kertonut!

En nyt ainakaan äkkiseltään keksi enää mitään muuta lisättävää tähän, mutta kysykää ihmeessä lisää! Nyt toivottelen oikein hyvää alkavaa viikkoa! ♥

Ps. Indiedays Blog Awards -äänestys on edelleen käynnissä ja mua ehtii vielä äänestää Lifestyle-kategoriassa. Olen jokaisesta äänestä äärimmäisen kiitollinen! ♥ Kuvaa klikkaamalla pääset äänestyssivulle.

blogawards


tiistai 07. lokakuu 2014

Pikkuveli 20v

Mun on ihan pakko tehdä tällainen postaus, koska tänään mun pikkuveli täytti pyöreitä – nimittäin jo 20 vuotta! Tuntuu jotenkin todella hämmentävältä, nimittäin selasin tänään todella vanhoja kuvia meistä ja mä muistan niin selvästi sen, kun mm. vielä ala-asteella leikittiin kissoja ja rakennettiin näille kissoille (meitsi oli Rasmus ja Tuomas Oskari) lumikukkuloista mahtavia koteja. Repesin kyllä nyt ääneen, kun muistelin tuota, hahaha! :D Sitten myös yksi meidän suosikkileikeistä pienenä oli Maria & Jack, en edes yritä selittää enempää ja toivottavasti Tuomas sun yli pyyhältää nyt yhtä kova häpeäaalto… Meillä oli muka jotenkin tosi hienot ja coolit nimet. Ollaan me kyllä tapeltukin paljon elämämme aikana, varmasti enemmän kuin monet muut sisarukset ja toista on onnistuttu loukkaamaan tosi pahoin (myös fyysisesti, terveisin reilu meitsi 4-5v), mutta aina on luonnollisesti anteeksi annettu ja ollaan kyllä oltu aikamoinen parivaljakko aina. Pidemmittä puheitta, arkistojen aarteita. Nää ei oo missään tarkassa aikajärjestyksessä, mut heitetään nyt alkuun pari vauvakuvaa ja loppuun tuore!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Happy bday! ♥

1975265_10152776015794207_5605360659784705322_n


perjantai 03. lokakuu 2014

Erään villatakin mysteeri

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun “siivouslook”, jossa olen nyt pari päivää ihan muina naisina hengaillut. Ei mikään maailman tyylikkäin, mutta mikä tärkeintä, täydellisen mukava. Ja lämmin. Etenkin äitini muutettua uuteen asuntoon tuo on aika pakollinen juttu siellä käydessä, meinaan siellä olo on hippusen kuin iglussa, eikä tuo takki ole yhtään yliliioiteltu…

Mutta niin, tuo takki todella. Se on mun mielestä niin outo, että se on jopa todella nätti. Mutta se on täys mysteeri mulle, että mistä tuo on ja kenen tuo loppupeleissä on. Mä olen vain ominut sen, mutta sitä ennen tuo on seilannut mm. äitini yllä, siskollani ja uskokaa tai älkää – jopa pikkuveljelläni. Kyllä vain…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No mutta niin tai näin, olen löytänyt uuden… Wait for it… (Vihaan tätä sanaa ja käytän tätä ensimmäisen kerran…) RAKKAUSVAATTEEN! Jos luitte raskausvaatteen, niin sekin käy. Tämä sopii vallan mainiosti tuon kasvavan palleronkin kaveriksi. Yritän kuitenkin olla ylikäyttämättä tätä, etten pilaa tätä itseltäni ja ettei se saa “sen raskausvaatteen mainetta”, kuten mainio Iina kirjoitti aiheessa vieraillessaan Kaksplussan viikon blogina (artikkeliin tästä, klik).

Nyt tämä lähtee vielä käymään kaupassa. Meinasin sanoa, että arvatkaa asu, mutta tuo takki taisi nyt jäädä äitini luo. Buuhuu. Joko muuten luit edellisen postauksen?

Oikein mainiota viikonloppua! ♥


perjantai 03. lokakuu 2014

OMG!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli mitäs kummaa nyt taas! Jo(t)ku ihana(t) olivat ehdottaneet mun blogia syksyn Indiedays Blog Awardseihin ehdokkaaksi vuoden inspiroivimmaksi lifestyle-blogiksi! Mä olen ollut tietoinen, että tuohon on ollut ehdokkaiden haku käynnissä, mutten ole halunnut mainostaa sitä mitenkään. Olen ajatellut, että ehdotaan, jos ehdotetaan ja että sinne päästään ehdokkaaksi, jos päästään. Ja nyt sitten mua oli ehdotettu ja vieläpä pääsin mukaan..! Ihan huikeaa, jälleen kerran. Tuhannet kiitokset, tää on itsessään jo valtava kunnia! ♥

Kun sain alkuviikosta tästä tietää, myönnän harkinneeni mukaan lähtemistä kahdesti, koska melkein osasin arvata, että keitä muita mun kategoriassa on mukana! Suuri osa veikkaamistani sitten olikin. Vaikka nämä ovat mahtavia, upeita ja imartelevia tilaisuuksia, niin huono puoli näissä on mun kannalta se, että musta tuntuu kuin mulla olisi joka kerta kovemmat ja kovemmat vastustajat! ;) Mutta taso ihan joka kategoriassa on huikea, etenkin lifestyle- ja perhekategorioissa mun mielestä. Tulee varmaan todella tiukka skaba. Mutta vaikka muakin vastassa on paljon isompia ja kovempia lifestyle-blogeja, niin ystäväni Demin sanoja lainaten, “miksipä ei”! Miksipä sitä ei edes yrittäisi! Kyllähän te tiedätte, yrittänyttä ei laiteta. Joten nyt pyydän teiltä apua!

blogawards

Blogini on ehdolla inspiroivin lifestyle-blogi -kategoriassa ja äänestäminen tapahtuu tästä linkistä, klik!

Äänestäjien kesken arvotaan viisi kahden hengen lippupakettia Helsingin Tivoli-yökerhossa 25.10. järjestettävään Blog Awards -juhlaan.

Muistakaa ihmeessä äänestää blogeja joka kategoriasta, sen verran upeita blogeja tuolla nyt on ehdolla, että huhhuh! Olen aidosti kiitollinen ja otettu päästessäni tuohon joukkoon mukaan. Kuinka monta kertaa sen voi sanoa?

Ps. Kuten jotkut ovat varmaan jo huomanneetkin, niin blogini banneri on vaihtunut. Avusta suuren suuri kiitos ihanalle Sofialle! ♥

Pps. Vielä myöhemmin tänään tulen ihmettelemään teille ton supersöötin villatakin mysteeriä.


tiistai 30. syyskuu 2014

Sofian oma kuvapostaus part. 1

Mitä tapahtuu, kun hippusen alta kolmevuotiaan päästää ensimmäistä kertaa kunnolla kameran taakse?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi, sitä tekemisen riemua, kun neiti sai itse valita kuvausaiheetkin! Näitä postauksia aion ehdottomasti toteuttaa useamminkin, olisihan se nyt hauska nähdä, että miten tuo tytär kehittyy tuossa valokuvaamisessa. ;)